Eliitin tasa-arvoinen juhla

– Tällaisen puvun voi ostaa kuka tahansa, ei kuitenkaan samaa väriä.

Tämä presidentti Tarja Halosen lausahdus linnanjuhlien puvustaan ehkä kuvaa jotain suomalaisesta yhteiskunnasta. Tasa-arvo on laajaa, ei kuitenkaan tietenkään täydellistä.
Asun väristä oli tulkintoja. Presidentti Halosen mielestä hänen asunsa väri oli vanha kulta, kun taas suunnittelija Ilona Pelli arvioi rakentaneensa puvun oliivin värisestä kankaasta.

Suomi on pieni maa, jossa sanonnan mukaan ”kaikki tuntevat kaikki”. Tähän on vaikuttanut mm. yhteinen koulutusjärjestelmä, yleinen asevelvollisuus ja aika yhtenäinen kulttuuritausta. Ja tämä kaikki koskee vielä enemmän Suomen eliittiä, joka Linnan juhlissa toisensa tapaa. Tietenkin kun todellinen valtaeliitti on paikalla, tai ainakin osa siitä, monen muun näkyvä asema jää toissijaiseksi. Rivikansanedustajat olivat kyllä kirjaimellisesti rivikansanedustajia, ellei jotain erityistä syytä julkisuuteen ollut. Tämän hetken julkkisten perässä valokuvaajat juoksivat, toisten piti olla tavattavissa Atriumin lehdistöalueella pitkäänkin, jotta kontaktipinnasta mediaan tuli pidetyksi riittävää huolta. Aika inhimillistä. Mieleeni vuoden 1975 ETYK-kokous Finlandia-talolla. Siellä jonkun pikkumaan ulkoministeritkään eivät olleet yhtään mitään...

– Linnan juhla on yhä enemmän markkinointitilaisuus, huomautti suomalaisen yhteiskunnan tutkija.

– Täällä pitää näkyä ja täällä saa julkisuutta.

Tuo kriittinen näkemys varmaan pitää osittain paikkansa, mutta huomattava osa juhliin kutsutuista ja paikalle tulleista ei lisäjulkisuutta tarvitse, toisalta monet tarvitsevat. Mutta kyllä Kaartin soittokunnan Jääkärien marssin kajahtaessa Linnassa oli mahdollisuus myös isänmaallisiin tuntoihin.

Mannerheim-ristin ritareita oli paikalla enää kaksi Pentti Iisalo ja Tuomas Gerdt. Uusi Suomi oli kysynyt Gerdtiltä NATO-kantaa ja tämä ei ollut nähnyt oikein perusteita liittymiseen. Lehti oli toisaalta haastatellut entistä kokoomuksen kansanedustajaa ja Tali-Ihantalan veteraania Gunnar Laatiota, hänkin paikalla juhlissa, jonka kanta oli hyvin NATOon menon puolella.

Jääkärien marssin jälkeen ohjelmassa seurasivat pian myös sekä sen vähän harvemmin kuullun Karelia-alkusoiton että Karelia-sarjan sävelet. Harvoin missään peräkkäin kuultuina. Juhlan luonnetta oli julkisuusposeerausten ohella enemmänkin rentous, ja kyllä siis myös itsenäisyyspäivän isänmaallisuus.

Mutta juhlan tunnelma oli varsin rento, ahtaudessakin ja ehkä myös sen takia, mutta suurena tekijänä myös Suomen ”kaikki tuntevat kaikki”-tilanne. Ihan samanlaista juhlaa tuskin on missään, etenkään sellaista, jossa vieraat kätellään. Tämän kättelyperinteen sanotaan olevan peräisin Venäjältä, Mannerheim oli tuonut sieltä perinnettä mukanaan ja olihan Helsingissä järjestetty kenraalikuvernöörin juhlia.

Monelle juhlien tarjoama julkisuus oli ilmiselvästi yhdentekevää, paikalla oltiin pitämässä hauskaa hyvän tunnelman vallitessa ja presidentti Tarja Halosen ja tohtori Pentti Arajärven luomassa hyvässä hengessä. Illan ehkä odotetuin vieras F1-voittaja Kimi Räikkönen kuitenkin kaihtoi julkisuutta, eikä juuri pysähtynyt lausuntoja antamaan. Hän poistui vaimoineen jo aika varhain, parin tunnin jälkeen.

Iltapäivälehdet selostivat sitten perjantaina laajasti naisten vaatteita. Niistä ei tässä jutussa sen enempää. Kun en alaa tunne, mieleeni jäi oikeastaan vain Katri-Helenan vitivalkoinen luomus. Rennosti tungoksessa tuttujen kanssa keskustelleen teollisuusvaikuttajan Jorma Ollilan vaimo, Liisa Ollila, korkea valtion virkamies, esiintyi muuten kansallispuvussa. Sama ratkaisu, kun Varpu Lindströmillä Toronton juhlassa. Kansallispuvut ovat suomalaisittain tyylikkäitä eivätkä voi olla toimittajien erilaisten vertailujen kohteena.

Miesten perusvaatetus on edelleen frakki, tosin tummat puvut ja myös vaihtelevat bonjour-puvut olivat esillä. Muutaman miesvieraan asun asiallisuutta ja siisteyttä vähän ihmeteltiin. Mutta poikkeamat ovat julkisuutta, niin kai on ymmärrettävä.

Musiikki

Kaartin soittokunta ei ollut ainoa musiikin esittäjä, kuten ei ole ollut enää pitkään aikaan. Tanssimusiikin aloitti juhlavasti Valse Chevalereque (Sibelius). Sitä seurasi kansalliseen käyttömusiikkiin 60-luvulla elokuvasta noussut Akselin ja Elinan häävalssi (Aaltoila). Ohjelmistossa oli myös Usko Kemppiä, Toivo Kärkeä ja Lasse Pihlajamaata. Soittokunnan ohella esiintyi Kaartin Combo, sotilistinaan laulajalupaus Antti Koivula. Combon ohjelmisto oli laajempaa, alkunumerona Henry Mancinin Tää on se ilta.

Ylhäällä kolmannen kerroksen salongissa soi jazz. Jyrki Kangas erottui joukosta kontrabasson viereltä. Hänen ympärilleeen eri tilaisuuksiin rakentunut Pori Jazz All Stars on esiintynyt viitsentoista vuotta. Pianossa Olli Ahvenlahti.

Kadetit

Keskeinen osa rekvisiittaa ja toimintaympäristöä ovat kadetit. Puolisensataa kadettia oli komennettu juhlaan. He muodostivat perinteisen rivistön, joka jakaa valtiosalia tervehtimisten aikana, suuntaan ja toiseen. Lähelläni josain vaiheessa seisseet upseerit keskustelivat tehtävän vaikeudesta, kuulemma miekan pudottaminen on todellinen vaara. ”Kolmas vasemmalta” näytti uhkaavia oireita, ilmeni keskustelusta, mutta miekka ei pudonnut.

Myöhemmin tanssilattialla silmiini osui kaksi kadettia. Ei, kysymys ei ollut tasa-arvokehityksestä, vaan toinen kadetti oli nainen. Kadettikursseilla on naisia aika vähän, eikä naisten eteneminen kadettikouluun saakka ollut tullut mieleeni. Linnaan komennetulla kurssilla on kahdeksisenkymmentä oppilasta ja naisia heistä neljä. Korkein upseerinarvo naisella on tällä hetkellä kapteeni, kerrottiin.

Helsingin sää oli sateinen. Olin ajatellut ajavani Pasilasta raitiovaunulla, mutta sateen ja loskan takia päädyin taksiin. Verrattuna koolla olevan joukon merkittävyyteen, turvallisuus ei ollut raskasta, mutta näkymättömissä ja Kruununhan alueella poliiseja oli kyllä kuulema ”riittämiin”. Ennen juhlan alkua Linnan ohitti ylioppilaiden perinteinen soihtukulkue. Pientä mielenosoitusta juhlien luonnetta vastaan poliisi ei päästänyt aivan linnan tuntumaan.

Ulkosuomalaiset oli haluttu huomioida juhlan valmisteluissa. Se näkyi ulkosuomalaisen median edustuksena, muun muassa Sveriges Radion suomenkielinen kanava teki Linnasta juonnetun lähetyksen. Jos ulkosuomalaiseksi katsoo EU:n ja Euroopan parlamentin tehtävät ”ulkosuomalaisia” oli paikalla paljonkin. Ulkosuomalaisten parissa vaikuttaneita oli heitäkin muutama, muun muassa siirtolaisinstituutin perustamiseen aikanaan keskeisesti vaikuttanut professori Olavi Koivukangas ja tietenkin Suomi-Seuran puheenjohtaja Pertti Paasio. Merimieskirkon pääsihteeri Sakari Lehmuskallio ja vaimonsa kansanedustaja Sinikka Hurskainen olivat myös paikalla. Hurskainen ajoi ulkosuomalaisten asiaa viimeksi kirjallisella kysymyksellä ulkosuomalaisten mediatilanteesta.

– Eihän se johtanut mihinkään, mutta hyvä, että asiasta puhuttiin.

Suomi-Seuran asema korostunut

– Samaan osunut Suomen 90-vuotisjuhla ja Suomi-Seuran 80-vuotisjuhla on ollut menestys Suomi-Seuralle, sanoi puheenjohtaja Pertti Paasio Linnan juhlien lomassa,

Syksyn Ulkosuomalaisparlamentin istunnossa tehtiin esitys kaksoiskansalaisuuden ilmoitusajan jatkamisesta. Ilman toimenpiteitä se on päättymässä toukokuun lopussa. Paasio pitää hankkeen toteutumista mahdollisena.

– Tarvitaan lain muutos, mutta sellaisen tekemiseen on vielä runsaasti aikaa. Tietenkin kysymys on, saako ajan jatkaminen kannatusta, mutta miksi kukaan vastustaisi, arvioi Paasio.

Lakia aikanaan valmisteltaessa vastustajia oli, mutta argumentit kävivät lopulta vähiin.

– Puolustusministeriö oli eri mieltä pitkään, mutta ei sitten lopulta, muisteli Paasio.

– Eikä ole tullut satojen tuhansien ryntäystä, huomautti Paasio.

– Suomi-Seuran asema ulkosuomalaisten edunvalvojana ja edustajana Suomessa on vahvistunut, sanoo Paasio.

SS:n henkilöjäsenten määrä ulkomailla on laskenut, mutta tämä ei näytä haittaavan edustavuutta. Suomi-Seura edustaa asiantuntijuuden perusteella.

– Seurasta on tullut puolijulkisoikeudellinen, vähän kuin Raha-automaattiyhdistys, kuvaa Paasio.

Paasio ei usko, että Suomen nykyisen hallituksen aikana syntyisi tendenssejä jotenkin yksityistää ulkosuomalaisten edustusta. Kysymyksen taustana on yksinkertaiesti se, että yleensä keskustaoikeistolaiset hallitukset maailmalla etsivät yksityistämisratkaisuja ja sensukuista toimintaa. Pohjoismaisen perinteen Suomessa tällaisen kynnys on kuitenkin aina korkea ja Paasio ei näe sellaiseen käytännönkään perustetta.

– Sehän on myös hallituksen oma etu, että on yksi taho, jonka kanssa puhua. Hankalaa olisi, jos yksi taho edustaisi jotain aluetta tai jotain ryhmää, joku toinen jotain muuta, ja jollain taholla ei olisi edustusta lainkaan.

– Nykyinen järjestelmä palvelee myös valtionhallinnon etua, sanoo Paasio.

Arvonimeltään ministeri, Pertti Paasio on pitkän linjan suomalainen vaikuttaja, mm SDP:n puheenjohtajana ja ulkoministerinä.

Linnan juhlasta kerromme 13.12. ilmestyvässä Vapaassa Sanassa lisää.

Ja sitten Kanada. Kun "Kanadaa edustin", kysymyksiä aiheesta riitti. Pääasiassa kyllä tyyliin "hyvänen aika, ihanko oikeasti siellä nyt sitten olet". Kysymyksiin kanadansuomalaisista yhteisöistä tietenkin saattoi kertoa, että siellä on "fiksuja, demokraattisesti ajattelevia, liberaaleja suomalaisia..." Eihän ole mikään pakko kertoa, että kypäräpappilinjaakin on, joutuisi vain selittämään. Eikä ikävien asioiden käsittely kuulunut siihen iltaan, pääsääntöisesti ainakaan.

JN