Etusivulle
Uusin pääkirjoitus
Artikkelit
News in english
Tapahtumia
Yhteystiedot
Kirjakauppa

Tilaukset
Linkit
Lukijoiden mielipiteitä
Hintoja ilmoittelusta

UUTENA TORONTOSSA?
Mitä kaupungin perinteinen suomalaiskenttä voi tarjota tulokkaalle?






 

"Joulusesogin merkitys vähentynyt naistenvaatealalla"

Tiukasti kilpailullulla naistenvaatealalla sudburyläinen Sirkka Ahokangas uskoo henkilökohtaisen palvelun ja yksilöllisten valikoimien merkitykseen. Kauppakeskuksessa Sudburyn keskustassa muotiliikettä ylläpitävä Ahokangas.

– Kilpailutilanne on muuttunut ja tiukentunut, hän toteaa. Lyhyen haastattelutuokionkin aikana, marraskuisen aamuna, liikkeessä poikkeaa asiakkaita. Sirkka puhuttelee heitä osittain etunimilläkin, pitäen kuitenkin muotiliikkeelle sopivaa etikettiä. Asiakassuhde vaatii hienovaraisuutta ja tilannesilmää niin, että asiakas viihtyy.

Joulusesonki on edelleen tärkeä, mutta sen merkitystä on vähentänyt naisten siirtyminen omatoimiseen vaatteiden hankintaan.

– Ennen miehet tulivat ja ostivat hyvillä mielin vaimolleen päällepantavaa joulun alla, muistelee Sirkka Ahokangas.

Nyt kun naiset ovat itsenäisytyneet, joulun merkitys on vähentynyt.

Suomeksi sanottuna tuo tarkoittanee sitä, että vaimoaan kiitollisuudella joulun alla muistaneet aviomiehet ostivat, mitä kauppa suositti ja olivat myös valmiita maksamaan. Joululahjakäynti luotetun muotikauppiaan luona kuului vuotiseen rutiiniin. Vaan ei enää. Tappiotilillä taitavat olla siis sekä myymisen, antamisen ja lahjan saamisen ilo. Eli tästä kehityksestä ilmeisesti ovat kärsineet kaikki...

Vaimo sai ehkä ennen jouluksi turkin, mutta tänään vaimo käy ostamassa itse, ehkä ystävättären ollessa makutuomarina. Mutta ostaa kuitenkin, Sirkka Ahokangas kiistää havainneensa juurikaan turkisvastaisuutta Sudburyssä.

– Täällä ollaan eri tilanteessa kuin Torontossa, sanoo Sirkka ja mielihyvin esittelee turkistakkia valikoimistaan.

Sirkka Ahokangas tuottaa maahan myös eurooppalaista naistenmuotia.

– Tavaraa tulee Saksasta ja Italiasta, jonkin verran myös Suomesta. Suomalaisten tuotteiden saatavuus riippuu paljon siitä, onko valmistajalla edustusta Pohjois-Amerikassa.
Kokonumeroiden kehittyminen vaihtelee eri maissa.

– Saksasta ja Italiasta tulee entisellä numerolla jopa pienempää kokoa, toteaa Sirkka. Suomessa kokoja on vähitellen kasvatettu. Vuosien karttuessa asiakas ehkä mielellään kuitenkin haluaisi ostaa entistä numeroaan, tietää Sirkka myyjän kokemuksella. Nuoremmille ostajille avataan sitten uusia numerosarjoja. Mutta näin ei tapahdu kaikkialla.

Sirkka Ahokangas nähtiin muotia tarjoamassa myös viime kesän Sudburyn suurjuhlilla. Ensi kesänä hän on aikeissa tulla myös Torontoon. Sirkka Ahokankaan valikoimia on siis tarjolla FinnJoyn torialueella kesäkuun lopussa.

JN

Myymälän seinällä on myös kuva, jossa Sirkan kanssa hymyilee kukas muu kuin Peter Nygård.
– Olin aiemmin myymässä hänen tuotteitaan, kertoo Sirkka.
– Kuvassa Sirkka Ahokangas esittelee yhtä liikkeensä hittituotteista. Tällaisia naisten hattuja myydään Red Hat -kerholaisille. Nämä yli viisikymppisten kerhot ovat tulleet hyvin suosituiksi eri puolilla Kanadaa.