| |
||||||||
|
UUTENA TORONTOSSA?
|
Titanic on Kabulin suosituin elokuva Reserviläiskapteeni Allan Best palasi elokuun lopussa Kandaharista, Afganistanista, jossa hän palveli osana Nato-johtoisia ISAF-joukkoja. – Tiedät varmaan tämän itsekin, mutta älä usko kaikkea mitä lehdissä sanotaan. Näin aloittaa haastattelun kapteeni Allan Best. Lukukausimaksut ajavat värväytymään Torontossa varttunut kanadansuomalainen Best värväytyi armeijaan vuonna 1993. Silloin Best opiskeli ensimmäistä vuotta University of Yorkissa. – En lähtenyt Afganistaan minkään isänmaallisen innostuksen myötä. Best liittyi armeijaan, koska tarvitsi työapikan. 90-luvun alussa kukaan ei osannut nähdä, että kanadalaisia joukkoja lähetettäisiin eri puolille maailmaa. – Kun menin armeijalle töihin minun ei tarvinnut murehtia kesätyöpaikoista ja saatoin työskennellä pelkästään viikonloppuisin. Best kertoo, että valtaosan Kanadan armeijan 18-25-vuotiaista sotilaista onkin yliopisto- ja college-opiskelijoita, joiden koulutuksen rahoitukseen armeija osallistuu avokätisesti. Ennen värväytymistään Best tosin
kuului St. Andrew's College -poikakoulun kadettikaartiin. Bestin isoisä, Kalle Lindström, osallistui toisen maailmansodan taisteluihin Suomen armeijassa ja omaksui sodan jälkeen pasifistisen maailmankatsomuksen. – Korpraalin arvon saaminen vuonna 1996 oli kuitenkin
tärkeä hetki isoisälleni, joka oli ollut samassa arvossa
Suomen armeijassa. – Luulen, että hän kertoi minulle sotilaana paljon sellaista, mistä hän ei ollut aikaisemmin puhunut. Fingelskan voimalla itämafiaa vastaan Parin ensimmäisen vuoden ajan Bestin värväytyminen ei juuri järisyttävästi muuttanut hänen elämäänsä. Best opiskeli yliopistossa ja valmistui. Armeijan työt vaihtuivat multimedia- ja Internet-bisnekseen. Vuosituhanteen vaihteessa Best työskenteli Poptronik-, Young Navigators- ja Softworld IT -nimisissä yhtiöissä. Sitten, vuonna 2002, armeija otti yhteyttä Bestiin. Hän kertoo komennuksen tunteneen jännittävältä. Best kutsuttiin Balkanille Bosniaan, joka oli toipumassa Jugoslavian hajottaneesta sisällissodasta. – Siinä vaiheessa, kun me menimme Bosniaan, sotimiset oli jo sodittu. Bosnian epävakaasta tilanteesta vastasi tuolloin järjestäytynyt rikollisuus. Best kertoo, että itämafia oli soluttautunut joka puolelle. He salakuuntelivat jopa Nato-sotilaiden kännyköitä. Siksi Best ja hänen kanadansuomalainen esimiehensä, Juhani Valtonen Sudburystä, puhuivat keskenään fingelskaa. Mielenpainuvana kokemuksena Bosnian kommenukselta jäi Bestin mieleen vierailu saksalaisella Dachaun keskitysleirillä. – Sinne oli asennettu laatta, jossa luki: “Never again”. Ja mitä me teimme siellä? Yritimme estää eurooppalaisia suorittamasta kansanmurhaa. Jälleen kerran. Keskelle kriisialuetta Best sai soiton Suomesta. Bosniasta palattuaan, vuonna 2004 Best aloitti työskentelyn Sulakkeella, jonka menestystuote, varhaisteineille suunnattu Habbo Hotel -virtuaalimaailma, oli aloittamassa maailmanvalloitustaan. Opioidituotannon
laillistaminen voisi auttaa Tammikuussa 2006 Kanadan armeija alkoi kysellä vapaaehtoisia Afganistaniin. Bestin kohdalle he tulivat toukokuussa. – Ensimmäisellä kerralla vastasin kieltävästi, Best kertoo. Armeija kuitenkin tuli koputtamaan ovelle uudestaan heinäkuussa. Silloin Best suostui. Best passitettiin joukkonsa kanssa valmistautumaan muutamaksi kuukaudeksi New Brunswickiin. Sitten heidät lähetettiin Kandaharin maakuntaan Afganistaniin. Kanadan joukot, noin 2500 sotilasta, muodostavat tärkeän osan Nato-johtoisista kansainvälisistä ISAF (International Security Assistance Force) -joukoista, jotka toimivat YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2001 antamalla mandaatilla. Liki 900 000 asukkaan Kandahar kuuluu eräisiin Afganistanin epävakaimmista alueista. Suurta roolia tässä epävakaudessa näyttelee oopium. Suuri osa maailman oopiumista tuotetaan Afganistanissa. Ja leijonanosa tästä oopiumista tulee Helmandin maakunnasta, joka sijaitsee Kandaharin vieressä. – Taliban-taistelijat rahoittavat vastarintaansa oopiumista saatavilla tuloilla. Oopium on ympäri Kandaharia kasvavista unikkoviljelmistä uutettu huume. Unikoiden viljelyyn on kuitenkin vaikea puuttua, koska se pitää monet syrjäseutujen viljelijäperheet kiinni leivänsyrjässä. Paikoitellen unikko on liki ainoa elinkelpoinen kasvi. Best vertaakin Afganistania mieluummin huumekartellien terrorisoimaan Kolumbiaan kuin sisällissodan partalla hoippuvaan Irakiin, jossa Al-Qaida nykyisin toimii. Afganistanin ongelmana ovat Talibanin johtama rikollisuus, eikä Al-Qaedan kaltainen terroristiverkosto. Bestin mukaan ratkaisu oopium-ongelmaan olisi unikon viljelyn laillistaminen. Unikoista voidaan nimittäin valmistaa opioidilääkkeitä, kuten morfiinia tai kodeiinia, joita käytetään kipulääkkeinä esimerkiksi syöpäsairauksiin. Bestin mukaan opioiditehtailun laillistaminen helpottaisi viljelyn kontrolloimista, synnyttäisi Afganistanille uuden vientituotteen ja toisi verotuloja heikolle valtiolle. Opioiditehtailun laillistamista vastustavat kuitenkin isot kansainväliset lääkefirmat. Niiden valmistamat synteettiset opioidilääkkeet kärsisivät, mikäli markkinoille tulisi suuri määrä afganistanissa tuotettuja lääkkeitä. Kehätien turvaaminen on vaikea pala Afganistanissa on kuollut tähän mennessä 73 kanadalaissotilasta vuoden 2002 jälkeen. Heistä 31 on menehtynyt tienvarsipommeihin. Walrus-aikakauslehden haastatteleman kenraaliluutnantti Andrew Leslien mukaan noin puolet näistä tappioista on tapahtunut 20 kilometrin mittaisella tiekaistaleella Kandaharin länsipuolella. Walrus-lehden artikkeli korostaakin Afganistanin läpi koukkaavan kehätien, Highway 1:n, merkitystä. Tämän merkittävän tien varressa asuu suurin osa Afganistanin väestöstä. 63 prosenttia viljelymaasta sijaitsee myös tämän tien reunalla. Tätä tietä terrorisoimalla Taliban pyrkii valloittamaan Panjwaiin, jota pidetään tärkeänä välietappina Kandaharin valloittamisessa. Samalla se vaikeuttaa Kandaharin huoltoyhteyksiä. Walrusin analyysin mukaan Neuvostoliiton sota Afganistanissa kukistui, koska se ei pystynyt takaamaan valtatien turvallisuutta. Sama kohtalo uhkaa lehden mukaan myös Naton joukkoja. Syyskuussa kanadalaiset joukot käynnistivät
operaatiot Strong Lion ja Keeping Good will, joiden tarkoituksena on turvata
Panjwaii. Suurin osa Taliban-taistelijoista huonosti varustautuneita ja väkivaltaisuuksia on lähinnä muutamassa maakunnassa. – Aseet ovat vanhoja ja varusteet huonoja. Talibaneilla ei ole myöskään juuri kansainvälisiä tukijoita. Bestin mukaan esimerkiksi shiiajohtoinen Iran yrittää pysytellä mahdollisimman kaukana Afganistanista. – Me emme löytäneet mitään merkkiäkään siitä, että Iran rahoittaisi Talibanin toimintaa. Bestin mukaan suuri osa Taliban-taistelijoista ei ole sitä paitsi edes Afganista. Moni heistä on varttunut Pakistanissa pakolaisleireillä ja saanut koulutuksensa radikaaleissa koraanikouluissa. Bestin mukaan suurimmat Taliban-sympatiseeraajat löytyvätkin sisäisten levottumuuksien kanssa kamppailevan Pakistanin puolelta. Palkkasotureita Afganistaniin tulee myös entisistä neuvostotasavalloista, Tadikistanista ja Tšetšeniasta. Ja etenkin Afganistanin pohjoisosissa on paljon rauhallisempaa. – Esimerkiksi Kabul on vilkas ja suhteellisen turvallinen kaupunki, kuten vaikkapa Islamabad. Pohjoisosien väestö on aloittanut yhteiskunnan jälleerakentamisen. Bestin mukaan Afganistanin tulevaisuus on nuorisossa, joka ei ole kiinnostunut jatkamaan vanhoja taisteluita. – Talibanin hallitessa käytännössä kaikki kiva oli kiellettyä. Nyt Kabulin kaduilla raikaavat intialaiset Bollywood-sävelmät. Afganistanin suosituin elokuva on tällä hetkellä James Cameronin ohjaama Titanic, joka ilmestyi jo vuonna 1997. – Kabulin kaduilla törmäsi jatkuvasti nuoriin miehiin, joiden hiustyyli matki Leonardo DiCapriota. |
|
||||||