“Adult Onset Finnishness Syndrome” eli AOF-syndrooma voi iskeä missä tahansa vaiheessa aikuisikää, mutta ehkä yleisimmin keski-iässä, tuumi John Kiltinen luennollaan Finn Grand Festissä. “Keski-iässä tulee etsikkoaika, jolloin juuret tulevat tärkeiksi”, sanoi Kiltinen.
Yhdysvaltojen suomalaiset ovat yleensä jo useamman polven amerikkalaisia, joten suomalaisjuuret eivät välttämättä ole kaikille itsestäänselvä vaalimisen kohde.
Aikuisena iskevä suomalaisuus on kuitenkin sen verran yleistä, että Finn Grand Festin aihetta käsittelevä luento keräsi parikymmentä kiinnostunutta keskustelemaan aiheesta.

Suomalaiset nimet
ja pullan leipominen
John Kiltinen ja yleisö laativat luetteloa asioista, joista “AOF”:n voi tunnistaa. Jos on ainakin kolme oiretta, AOF-syndrooma on jo melko paha, hymyili John Kiltinen.
Yksi selvimmistä oireista on se, kun uuteen kaupunkiin muuttaessaan etsii puhelinluettelosta suomalaisia nimiä. “Toinen on, jos metsässä kävellessään katsoo koivuja arvioiden, miten hyviä vihtoja niistä saisi”, virnisti Kiltinen. “Ja jos haluaa oppia suomea siksi, että voisi olla hiljaa kahdella kielellä.”
Yleisöllä oli paljon kokemusta. Suomalaisten tuotteiden suosiminen ja suomalaisjulkkisten bongailu lehdistä nousivat selviksi merkeiksi oireyhtymästä.
Keski-iässä saattaa myös iskeä halu oppia leipomaan pullaa ja muita suomalaisherkkuja, joita vanhemmat tai isovanhemmat tekivät AOF-syndroomaan sairastuneen lapsuudessa.
Yleisö totesi myös, että AOF:ssa pitäisi olla oma luokkansa niille, jotka saavat oireita, vaikka heillä ei olisi suomalaisia juuriakaan. Näin käy etupäässä niille, jotka menevät naimisiin suomalaisen kanssa.

Lapset ylpeitä
suomalaisnimistään
“Suomalaisuudessa on jotain, jolla on taipumus dominoida”, sanoi John Kiltinen.
Kiltisen luennolla keskustellut Irene Motter totesi, että useimmat etniset ryhmät säilyttävät kulttuuristaan etupäässä ruoan. “Suomalaiset pitävät yllä paljon perinteitä, enemmän kuin vain ruoan. Esimerkiksi juhlapäivät.” “Juhlimme niitä kaikkia”, hymyili vieressä Irene Motterin äiti Irja Kallio.
Ohiolainen Irene Motter menetti suomalaisen sukunimensä, kun meni naimisiin. Hän halusi kuitenkin lastensa saavan osansa suomalaisesta kulttuurista, joten hän nimesi heidät Toivoksi, Iriaksi ja Ailiksi. “Iria” oli kompromissi, jotta ihmiset osaisivat lausua nimen “Irja”.
Suomalaiset tunnistavat nimet aina suomalaisiksi. “Pelkäsin, että lapsista tehtäisiin pilaa koulussa, koska heillä oli erikoiset nimet. Mutta niin ei koskaan käynyt. Tytöt rakastavat nimiään, koska ne ovat ainutlaatuiset. He saavat paljon kehuja nimistään ja ovat niistä ylpeitä.” Myös Toivo-poika on aina ollut nimestään ylpeä eikä ole suostunut tottelemaan mitään englanninkielisiä lempinimiä.
Toivon Motterit nimesivät Suomen-vierailulla tavatun sukulaispojan mukaan, Irian Irja Kallion mukaan. Aila-nimen pariskunta valitsi Irja Kallion tekemältä suomalaisnimien listalta.
Nyttemmin Irene Motterin lapset ovat jo aikuisia ja tyttärillä on omia lapsia. “Heidän miehensä suostuivat siihen, että tyttäret voisivat saada suomalaiset nimet. Ja mitä minä sain, tyttärenpoikia”, huokasi Irene Motter.
“Toivoisin, että useammilla ihmisillä olisi rohkeutta antaa lapsilleen suomalaisia nimiä. Mekin kyllä annoimme lapsille amerikkalaiset toiset nimet, mutta he halusivat käyttää suomalaisia nimiään.”

Kansantanssi vei
mukanaan
Finn Grand Festissä oli mukana myös niitä, joihin voisi soveltaa ei-suomalaisperäisen AOF:n määritelmää. Katrilli-kansantanssiryhmässä tanssivat Stefanie Holzman ja Damaris Bernson kuuluivat näihin ihmisiin. “Suomalaiset ovat lämpimimpiä ja hauskimpia ihmisiä, jotka tunnen”, kehui Stefanie Holzman, jonka omat juuret ovat Puolan juutalaisgetoissa ja Venäjällä. “Minusta on hauska viettää aikaa suomalaisten kanssa, koska he näyttävät aina löytävän hauskuuden”, Holzman sanoi.
Kalifornialaiset Holzman ja Bernson löysivät tiensä suomalaisen kansantanssin pariin, kun pohjoismaisen tanssin ryhmää tuli ohjaamaan pari suomalaiskoreografia. “He muuttivat koko kalifornialaisen tanssikulttuurin. Se oli kuin Beatles olisi tullut kaupunkiin”, kuvaili Damaris Bernson, joka on norjalaista sukua.
Suomalainen kansantanssi vei kalifornialaiset mukanaan sielukkaan musiikin ja melko helppojen askelkuvioiden voimin. “Suomalainen kansantanssi on avointa kaikille. Se ei ole kovin teknistä, joten ei tarvitse olla balettitanssija, jotta voi tanssia sitä. Suomalainen tanssi on usein kuin oopperaa, se kertoo tarinan”, sanoi Stefanie Holzman.

Teksti ja kuvat:
Minna Harmaala