Keskiviikko on viikon paras päivä

Tämän sanomalehden kestojuttuihin näyttää kuuluvan torontolaisen suomalaisen seurakunnan äitilapsi-kerho. Sen tilaa käydään katsomassa ainakin joka toinen vuosi, ellei useammin. Vanhoista äitilapsikerhojutuista voisi tehdä jo hyvän nostalgiasarjan. Ehkä siihen tartummekin, jos uutisvirta muutoin ehtyy.
Mutta tällä sivulla taas tuore äitilapsikerhojuttu. Äitejä ja lapsia 2008 kävi seuraamassa reportteri Marika Latva-Kurikka.

Torontossa 20 vuotta toiminut äiti-lapsi -piiri on edelleen voimissaan. Ajoittain väki täydentyy uusilla tulokkailla, jotka vanha porukka ottaa lämpimästi vastaan. Keskiviikon tuokiot ovat monelle äidille viikon kohokohta, kun pääsee tapaamaan muita äitejä, ja lapsetkin nauttivat, leikkikavereita nimittäin riittää. Samalla tarttuu kieli, minkä monet haluavat lapsilleen juurtuvan. Aamupäivä vierähtääkin helposti myöhälle iltapäivään. Leikkien, laulujen ja seurustelun lomassa syödään lounasta, jonka kukin äiti valmistaa vuorollaan.
Kanadaan vajaa neljä vuotta sitten muuttanut Saija Chadha on käynyt lastensa Ninan ja Neilin kanssa alusta saakka äiti-lapsi -piirissä.
-Tämä on helppo tapa vaalia suomalaisuutta, niin kieltä kuin kulttuuriakin. Haluan, että lapsilleni tarttuu kieli niin, että he pystyvät kommunikoimaan isovanhempiensa kanssa. Kotikielemme on kuitenkin englanti, sillä mieheni on intialainen, Chadha kertoo.
-Hienoa, että tällaista toimintaa järjestetään. Minäkin otin heti selvää asiasta muuttaessamme ja pikimmiten liityin mukaan. Täällä on kehkeytynyt monia ystävyyssuhteitakin, hän jatkaa.
Pia Karhu muutti Torontoon miehensä ja kolmen lapsensa kanssa heinäkuun alussa, ja on syyskuun alusta ollut aktiivisesti mukana piirin toiminnassa.
-Halusin olla suomalaisten kanssa täällä tekemisissä, sillä se on jo lapsillekin tärkeää. Keskiviikko on paras viikonpäivä, täällä kun on itsellenikin seuraa. Olemme päässeet tosi helposti mukaan toimintaan ja joidenkin äitien kanssa olen ystävystynytkin, Karhu iloitsee.
-Olen saanut paljon neuvoja kanssatovereilta, nähtävyyksistä liikenteeseen ja muihin käytännön asioihin, hän kiittelee.
Karhun perhe on maassa vain väliaikaisesti, sillä it-alalla työskentelevällä miehellä on tällä tietoa puolen vuoden työpesti.
-Parhaillaan juuri mietimme, jäämmekö vielä sen jälkeen. Toisaalta tekisi mieli jäädäkin, etenkin kun esikoisellamme on lähtenyt todella hyvin koulu käyntiin, mitä jännitin kaikkein eniten. 7-vuotiaamme ei puhunut ollenkaan englantia, mutta pari viikkoa sitten alkoi tulla sanoja toisen perään, Karhu kertoo.
Anne Konnunaho on poikansa Lassin kanssa äiti-lapsi -piirin uusimpia kasvoja.
-Lokakuun alussa muutimme vuodeksi geologi-mieheni työkomennuksen vuoksi. Osuuspankissa tiliä tehdessä kuulin tästä ja halusin ehdottomasti mukaan. Täällä saa helposti uusia kontakteja, vaikka minulla oli täällä jo entuudestaankin tuttuja, Konnunaho kertoo. Hän on asunut Torontossa aikoinaan vanhempiensa Matti ja Sirkka Ylisen kanssa, jotka muuttivat takaisin Suomeen Annen ollessa 9-vuotias.
-Kielitaito jäi siitä, ja olen kyllä ollut kiitollinen, se on auttanut paljon tässä alkuhässäkässä, kuten myös lapsuudenystävät ja vanhempieni ystävät, joilta olemme saaneet apua ja neuvoja. Tulin tänne todella innoissani, viime visiitistä oli ehtinyt kulua jo 20-vuotta. Monet asiat ovat kuitenkin pysyneet ennallaan, Konnunaho jatkaa.
Konnunahon toinen poika aloitti Torontossa ensimmäisen luokan, mikä jännitti äitiä aluksi.
-Poikamme opettaja on aivan ihana, onneksi. Nyt on jo vähän alannut tulla sanoja englanniksi. Täällä lapset oppivat ainakin suvaitsevaisuutta, kun on eri kansallisuuksia. Pekko oli bosnialaisen pojan lisäksi ainut vaalea lapsi luokassa, mikä ihmetytti luokkatovereita. He tuumivatkin näiden kahden olevan veljeksiä, Konnunaho naurahtaa.

Teksti ja kuvat;Marika-Latva Kurikka
Julkaistu Vapaassa Sanassa 30.10.08

Äiti-lapsi -piiri kokoontuu joka keskiviikko 10.30 lähtien Agricolan kirkolla, Torontossa.