Vapaa Sana




Kolumnit Vapaassa Sanassa julkaistuja toimittajien kolumneja. Keväällä 2009 kolumneja on kirjoittanut Aku Karjalainen. Toronto uudelle? Mitä kaupungin perinteinen suomalaiskenttä voi tarjota tulokkaalle? Kaupungin "vanhat suomalaiset" varmasti yllättävät nykysuomalaisen, mutta kokemus voi olla kiinnostavakin. Meille töihin? Vapaa Sana ottaa vastaan Suomesta Centre for International Mobilityn kautta harjoittelijoita. Monikulttuurinen Toronto ja sen mediakenttä ovat todennäköisesti mielenkiintoinen kokemus. Muuhun palkkaamiseen VS:llä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia. Hakemukset hoitaa CIMO Helsingissä. Lue tästä mitä Vapaa Sana edellyttää. Mikä ihmeen Vapaa Sana? Vapaa Sana on riippumaton viikkosanomalehti, joka ilmestyy kerran viikossa Torontossa. Lehden nimi periytyy 1930-luvulta. Nimi johtaa joskus lehteä tuntemattoman pitämään Vapaata Sanaa ns hengellisenä lehtenä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Näillä sivuilla tarjoamme poimintoja sisällöstä, emme koko aineistoa. Vapaa Sana on tilauspohjainen lehti. Vuosikerta maksaa Kanadassa 100 dollaria ja GST-veron, nopeammin kirjepostina 150 dollaria.Tilaukset numeroon 1(416) 321 0808, klo 10-13 Toronton aikaa arkisin. Yhtiömme Kustannusyhtiö Vapaa Sana Press julkaisee viikkosanomalehtiä Vapaa Sana (Toronto) ja Canadan Sanomat (Thunder Bay). Yhtiön internetsivustot ovat www.vapaasana.com, www.canadansanomat.com ja www.finnishcanadian.com. Yhtiön omistajapohja käsittää toistakymmentätuhatta kanadansuomalaista. Kyselyjen johdosta ilmoitamme, että internetosoite vapaasana.net ei liity tämän kustannusyhtiön toimintaan. Historiamme Kesällä 2008 ilmestyi Lauri Toiviasen kirja Vapaan Sanan vaiheista. Tämän linkin takana voitte lukea myös VS:n 75-vuotisjuhlanumeron reportaaseja ja haastatteluja.	Jatkuvasti uudistuva Yorkin yliopiston kampus on olemukseltaan moderni. 50-vuotiaassa Yorkin yliopistossa näkyvät edelleen 60-luvun ihanteet Yorkin yliopiston varapresidenttinä toimii todellinen Suomen ystävä. Lingvistiikasta väitellyt Sheila Embleton on erikoistunut muun muassa suomalais-ugrilaisiin kieliin ja osaa myös suomea. Tämän lisäksi Embleton on kuulunut jo vuosia Canadian Friends of Finlandin johtokuntaan ja Journal of Finnish Studiesin toimituskuntaan. Lisäksi hänelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ensimmäisen luokan kunniamerkki ja on hän myös jäsenenä Suomalaisen kirjallisuuden seurassa. Yliopiston varapresidenttinä hän on ollut vuodesta 2000, ja Embleton vastaa akateemisen sektorin tukemisesta ja kehittämisestä. Häntä voikin pitää presidentin jälkeen yliopiston toiseksi tärkeimpänä henkilönä. Tutkintonsa hän on suorittanut Toronton yliopistossa. Embletonin mielestä Yorkista on kehittynyt 50 vuodessa varsin merkittävä tekijä kanadalaisten korkeakoulujen joukossa. Sen voi havaita pelkästään lukuja katsomalla. 52 000 opiskelijallaan se on Ontarion toiseksi suurin yliopisto ja koko Kanadan kolmanneksi suurin. – Meidän tehtävämme on kouluttaa paljon opiskelijoita, ja olemme löytäneet oman roolimme siinä. Painotamme poikkitieteellisyyttä yleisesti ottaen kaikkien kurssien sisällöissä, joten koulutamme ihmisiä tarkastelemaan asioita laajemmin, ei vain yhdeltä kapealta sektorilta. Niinpä yhden opiskeluohjelman puitteissa saattaa työskennellä niin luonnontieteilijöitä, yhteiskuntatieteilijöitä kuin ympäristösuojelun asiantuntijoita, Embleton linjaa. Embletonin mukaan toinen puoli Yorkin ideologiaa on tasa-arvoisuuden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja avoimuuden korostaminen. Kun yliopisto perustettiin, haluttiin muurit poistaa rodun ja uskonnon väliltä sekä mahdollistaa myös vähävaraisten opiskelu erilaisilla apurahaohjelmilla. – Yorkin ilmapiiriä voidaan kuvata hyvin avoimeksi, ja sama avoimuus koskee myös osa-aikaopiskelua, johon on panostettu alusta alkaen. Se mahdollistaa opiskelun viikonloppuisin, ja tänne on helppo palata opiskelemaan työelämästä, vaikka et aloittaisikaan opintoja heti lukion jälkeen. Kokonsa puolesta York on kuin mikä tahansa muu suuri yliopisto, ja lukukausimaksut ovat keskimäärin yhtä suuria kuin esimerkiksi kilpailijallaan Toronton yliopistolla. Embleton kuitenkin uskoo, että alkuperäiset arvot ovat opinahjolle edelleen ominaisia. – Paremminkin voidaan sanoa, että viime vuosina muut yliopistot ovat omaksuneet samat arvot, kuten monikulttuurisuuden ja osa-aikaopiskelun. Se on tapahtunut joko vapaaehtoisesti tai hallituksen poliittisella päätöksellä. Toronton alueen kahdesta muusta yliopistosta, Ryersonista ja Toronton yliopistosta, York erottuu ideologiansa lisäksi myös toisella tavalla. – Olemme profiloituneet yhteiskuntatieteellisissä ja humanistisissa oppiaineissa, kun taas Toronton yliopistossa painotetaan luonnontieteitä. Olemme myös enemmän kiinnostuneita nykyajasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö täällä tehtäisi myös muuta, mutta se on selkeä painopiste. Lakon varjo seuraa juhlavuotta Yorkin juhlavuotta varjostaa helmikuussa päättynyt englanninkielisen Kanadan pisin yliopistolakko, joka sulki koko yliopiston kolmeksi kuukaudeksi. Kiistan pääkysymykset liittyivät etenkin määräaikaisen henkilökunnan työehtoihin ja vakinaistamiseen sekä jatko-opiskelijoiden suurempaan taloudelliseen tukemiseen. Neuvottelut eivät tuottaneet tulosta, joten provinssin hallitus lopetti lakon ja määräsi lakkoilevat työntekijät töihin. Lakko oli Yorkin yliopistohistorian kolmas. Sovittelijan sovintoratkaisu saadaan huhtikuun loppupuolella. – Ammattiliitto on vahvempi Yorkissa kuin monissa muissa yliopistoissa. Hallituksen päätöksen jälkeen oli mielenkiintoista havaita, että monien yliopistojen lisäksi myös muilla aloilla saatiin aikaan nopea neuvotteluratkaisu, kun huomattiin, mitä täällä tapahtui. Embletonin mukaan toipuminen työtaistelusta on sujunut sekä hyvin että huonosti. Samaan aikaan lakkotaistelusta toipumisen kanssa on osunut myös kahden suuren tiedekunnan yhdistämisen valmistelu. Kesällä perinteiset Arts- ja Atkinson- yksiköt sulautuvat uudeksi Liberal Arts & Professional Studies -tiedekunnaksi. Remontointi ja muuttaminen tietävät henkilökunnalle lisätöitä. – Kaikki ovat väsyneitä, sillä työ jatkuu tavallista pidempään. Luulen, että ihmiset ajattelevat, että tilanne on jollakin tapaa auki, koska päätös tulee vasta nyt. Toisaalta uskon, että kyse on pienestä ryhmästä, joka vihasi meitä jo aiemmin, ja ovat samaa mieltä edelleen. Budjetti ikuinen haaste Toinen juhlavuotta himmentävä tekijä on koko maailmaa piinaava lama. Yorkin yliopiston suurin haaste liittyykin tulevien vuosien budjetointiin, ja ensi vuonna budjettia on leikattava. – On olemassa pahoja aikoja ja erittäin pahoja aikoja. Nyt on erittäin paha aika. – Lama vaikuttaa meihin kahdella tavalla. Ensinäkin provinssi ei pysty antamaan enempää rahaa, koska sitä ei ole. Toiseksi se vaikuttaa myös opiskelijoihin. Heidän on vaikeampi saada osa-aikatöitä ja perheillä on vähemmän rahaa tukea lapsiaan. Näin ollen he ovat riippuvaisempia meidän tukijärjestelmistä. Lukukausimaksut ovat hallituksen sääntelemiä, mutta tulevaisuudessa niiden korottamiseen on painetta. – Rahan on tultava jostain. Jos se ei tule hallitukselta eikä lukukausimaksuista, niin sitä ei vain ole. Tästä huolimatta Embleton näkee Yorkin aseman vahvana. Torontolla opiskelupaikkana on vetovoimaa. Yliopiston merkitys Pohjois-Toronton alueelle on suuri. – Lakon aikana esimerkiksi liikenne tänne johtavilla pääväylillä oli vähäisempää. Päivittäin tänne tulee 1 500 bussiyhteyttä. Tulevaisuudessa saadaan myös metro- ja express-bussiyhteys. Vaikka Yorkista on kasvanut Kanadan kolmanneksi suurin yliopsto, on päätöksenteko siellä edelleen Sheila Embletonin mielestä muita yliopistoja demokraattisempaa. Teksti ja kuvat: Aku Karjalainen	Varpu Lindström valitsi ensimmäiset kurssinsa vanhalla kirjastolla. Nopeimmat veivät parhaat päältä, joten röyhkeyttäkin tarvittiin. "Ei niin pelottava yliopisto" Varpu Lindström saapui Yorkin yliopistolle ensimmäisen kerran oranssilla kuplavolkkarillaan vuonna 1968. Vielä 40 vuotta myöhemmin opinahjo tuntuu edelleen kotoisalta, mutta samalla kuitenkin myös hyvin modernilta. Auringon paisteessa kylpevä Yorkin yliopiston keskusau-kio on kuin suoraan mainostoimiston esitteestä. Lämmin kevätpäivä on houkutellut opiskelijat ulos kirjaston ja luentosalien kätköistä, ja betonin aukio on saanut aivan uudenlaista väriä elämää sykkivistä opiskelijoista. Ajoväylällä on kuitenkin jotain idylliseen kampuskuvaan kuulumatonta. Professori Varpu Lindström on kyykistyneenä yliopiston vartiointipalvelun auton vieressä. Muutaman minuutin keskustelun päätteeksi vartijat ojentavat Lindströmille käyntikortin ja huristelevat menemään. – Autoni on hinattu pois. Olin parkkeeranut väärälle paikalle, Lindström naurahtaa erehdykselleen. – Yleensä minulla on aina tarvittavat luvat, mutta tulin tänään uudella autolla ja olen ollut poissa pitkään, joten en ole muistanut pyytää uusia lupia, hän jatkaa. Kun Lindström saapui kampukselle ensimmäisen kerran oranssilla kuplavolkkarillaan syksyllä 1968, ei yli-innokkaista pysäköintivalvojista tarvinnut välittää. Toronton pohjoispuolella sijaitseva Keelen kampus oli perustettu 1965, joten rakennustyöt olivat pahasti kesken. Puuttomalla aukealla riitti tilaa kaikille tulokkailla. – Kun kävin tutustumassa yliopistoon, vaikutti se pieneltä ja helposti hahmotettavalta. Tunsin, että voisin selvitä täällä. – Minut hyväksyttiin myös Toronton yliopistoon, mutta kun näin valtavan kokoiset kivirakennukset, ajattelin, että miten pärjäisin siellä. Sain myös täyden stipendin Brockin yliopistoon, St. Catharineen, mutta en kertonut siitä kenellekään, sillä halusin pois kotoa. Suomalaissiirtolaiselle Yorkin valinta oli myös toisella tapaa luonnollinen. Monikulttuurisuus on aina ollut kiinteä osa tänä vuonna 50 vuotta täyttänyttä yliopistoa, mutta ei kuitenkaan ensisijaisesti poliittisella päätöksellä. Perustamisensa aikoihin, Keelen kampus sijaitsi keskellä italialaista aluetta, joka sittemmin on muuttunut venäläisten asuttamaksi. – Toronton yliopistoon ihmiset menevät sukupolvi toisensa jälkeen, mutta uudempana yliopistona tällä ei ole samanlaista traditiota. Ihmisillä on ollut sellainen tunne, että kaikki ovat tervetulleita tänne. Jokaisella etnisellä ryhmällä on täällä oma klubi ja tilat. Siirtolaisten huomattava läsnäolo on huomioitu niin opintojen sisällössä kuin myös opiskelijoille järjestetyissä tukipalveluissa. 1980-luvulla yliopistolle perustettiin Centre of Refugees Studies, joka on erikoistunut pakolaisten asioiden tutkimiseen. Lisäksi ensimmäisen ja toisen polven siirtolaisille tarjotaan apua englannin kielessä. Tätäkin ehkä merkittävämpää on, että Yorkissa on aina panostettu osa-aikaopiskelijoihin. – Ajatuksena on, että osa-aikaiset opiskelijat ja täysaikaiset professorit. Monissa paikoissa kurssien pitäjät vaihtuvat, mutta täällä samat opettajat opettavat sekä päivisin että iltaisin. Osa-aikaiset opiskelijat ovat pääasiassa siirtolaisia. "You have to meet this gorgeous Marjatta, she is so beautiful." Yliopistolle asettauduttuaan Lindström huomasi pian, että hän ei ollut suinkaan ainut suomalainen kampuksella. Käytävän betonin harmaita seiniä koristivat Marimekon värikkäät kankaat, ja monissa keskusteluissa nousi esiin mystisen kaunis Marjatta. – Hirveän moni toisti saman asian, joten ihmettelin, kukahan hän oikein mahtaa olla. Niinpä välitin erään pojan välityksellä hänelle kutsun kahville, ja olemme pitäneet siitä asti yhteyttä. Nykyään hän asuu Kaliforniassa. Ehkäpä kaikkein kotoisimman vastaanoton Lindström kuitenkin koki heti ensimmäisenä päivänään. Muuttopäivänä korkea opiskelija-asuntola oli vielä rakennusvaiheessa, ja asuntolan viimeistelyä säesti tuttu työmiesten kieli: suomalainen kiroaminen. Rakennusmiesten läsnäolo Yorkissa onkin ollut jatkuvaa. Lindströmin mukaan kampuksella ei ole ollut hetkeäkään, etteikö olisi rakennettu jotain. 1959 perustetusta yliopistosta on kehittynyt 52 000 opiskelijan opinahjo, ja Keele on ollut sen pääkampus vuodesta 1965. Kaksi muuta, Glendon ja Schulich & Osgoode, sijaitsevat Torontossa. – Kun muutin tänne oli täällä vain muutamia rakennuksia. Aluetta kutsuttiin Siperiaksi, sillä aukealla peltomaalla ei ollut vielä yhtään puita. Etenkin talvella viima oli karmaiseva. Kampuksen alla sijaitsi huoltokäytävä, jota saimme käyttää liikkumiseen, vaikka sitä ei ollut siihen tarkoitettukaan. "York gets wasted, Resist – Ret-hink – Respect." Suuren laka-nan alapuolella joukko opiskelijoita lakaisee valtavaa jätekasaa roskalaatikoihin. He ovat lopettamassa suurta kierrättämisestä kertovaa tapahtumaa. – Tämä rakennus on suunniteltu mielenosoitusten ja muiden yleisötapahtumien järjestämiseen, Lindström kertoo suuren pyöreän hallin keskellä. Vuosikymmenien saatossa yliopiston kampuksella onkin nähty valtava määrä mitä erilaisimpia mielenilmauksia. Etenkin 1960-luvulla Yorkilla oli vasemmistolaisen yliopiston maine. Jo pelkästään yliopiston perustamisajatus oli 1960-luvun yhteiskunnassa radikaali: luoda vapaampi ja demokraattisempi instituutio. Lisäksi yliopistolle virtasi Yhdysvalloista lukuisia Vietnamin sodan kutsuntoja paenneita opiskelijoita ja opettajia. Ajan hengessä tasa-arvoisuutta korostettiin poistamalla raja-aitoja, ja esimerkiksi opiskelijoille ja henkilökunnalle ei perustettu omia ruokaloita. – Opiskelijat osoittivat mieltä aukiolla tai sitten Toronton keskustassa. Itse olen aina vieroksunut radikalismin ääripäitä, mutta osallistuin mielenosoituksiin, varsinkin jos oli kyse naisten oikeuksista. Yorkin yliopistolla poliittinen radikalismi laantui 1970-luvulle siirryttäessä, mutta kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin säilyi. Tulevina vuosikymmeninä poliittinen radikalismi korvaantuikin sosiaalisilla, taloudellisilla ja poliittisilla kysymyksillä. Tämä avarakatseisuus näkyy tänä päivänä koko yliopiston toiminnassa. Lindström kertoo, että uutta henkilökuntaa palkattaessa korostetaan avoimuutta uusille ideoille, opetusmetodeille ja tutkimussuunnille. Yorkin yliopisto onkin ollut pioneeri monilla uusilla tieteenaloilla, kuten ympäristöopinnoissa, naistutkimuksessa sekä maahanmuttaja- ja pakolaistutkimuksessa. Yliopisto on voittanut palkintoja muun muassa uusien rakennusten ympäristöystävällisyydestä ja liikuntarajoitteisten esteettömästä kulkemisesta. 1960-luvun myllerryksen vuosista ovat kuitenkin jääneet jäljelle vahvat ammattiliitot ja opiskelijoiden kiinnostus maailman epäoikeudenmukaisuuksiin. Tästä myös Lindströmillä on omakohtaisia kokemuksia. – Muistan tapauksen, kun olin kokouksessa yliopiston presidentin kansliassa ja opiskelijat piirittivät huoneen kahdeksi päiväksi. He eivät kuitenkaan tienneet, että huoneessa oli takaovi, jota kautta pääsimme pakenemaan, Lindström muistelee hymyillen. Reilun puolentoista tunnin jälkeen saavumme vanhan punaisen ladon viereen. Kyseessä on alueella sijainneen maatilan alkuperäisiä rakennuksia. Parkkipaikan kulmalla pilkahtaa myös jotain tutun valkoista. Kuin kierroksen päättymistä enteillen Lindströmin auto on löytynyt. Teksti ja kuvat: Aku Karjalainen