Työyhteisöt vaihtuivat, Vapaa Sana pysyi

- Vapaan Sanan konttori oli kiehtova työympäristö. - Siellä poikkesi kanadansuomalaisia kaikista sosiaaliryhmistä, kuvaa sihteerinä ja kirjanpitäjänä Queen Streetin lehtitalossa toiminut Eeva Fernandes.
- Tulin Vapaaseen Sanaan 1978, melkein heti Suomesta tänne muutettuani. Aluksi hoidin asiakasrekisteriä ja oikolukua. Kirjanpitäjä Marjatta Lutonin jäädessä äityslomalle siirryin sitten kirjanpitoon. Vapaa Sana oli myös suomalainen kohtauspaikka. Siinä alhaalla oli myytävänä kirjoja ja suomalaisia aikakausilehtiä, joita käytiin ostamassa. Konttorissa poikettiin myös muutoin vain. - Päivittäin kävi herra Korten, ainakin kerran viikossa herra Virtanen. Lähellä oli suomalainen leipomo ja siellä käydessään ihmiset usein poikkesivat meilläkin.
Työyhteisö oli vielä silloin aika suuri, koska talolla oli oma kirjapaino. Urho Veranko oli vielä toimitusjohtajana, toimituksessa olivat päätoimittaja Lauri Toiviainen ja toimittaja Veikko Rukkila. - Lehden pitkäaikainen päätoimittaja Reynold Pehkonen piti vielä yhteyttä ja hänkin kävi usein, muistelee Eeva Fernandes - Kyllä Pehkonen oli miellyttävä mies, hän lisää.
- Ihan lämmitti mieltä, kun nyt liittyessäni Kerho 86:n eläkeläisiin Walter ja Jean Klemets sanoivat, kuinka kiva on nähdä näin pitkän ajan jälkeen. Klemets oli johtokunnassa. Eläkeläiskerhossahan ovat myös Anoset, Paul Anonen oli lehden pitkäaikainen puheenjohtaja.
Sittemmin Vapaaseen Sanaan toimittajaksi ja päätoimittajaksi tullut Matti Temiseväkin kuului yhteisöön, siellä takana tehtiin nimittäin vironkielistä lehteä, Meie Elu, joita Matti teki ja postitti.
Vapaan Sanan kirjapainolla oli paljon siviiliasiakkaita, talossa tehtiin yhteen aikaan mm sloveniankielistä lehteä. - Kirjapaino tuotti talolle rahaa, ja meillä meni aika hyvin, kertoo Eeva Fernandes.
- Tykkäsin kovasti olla siellä työssä, vaikka työmatka oli pitkä. Asuimme Willowdalessa. Kun toinen lapsi oli syntynyt jäin pois, koska päivähoitokustannukset olisivat ylittäneet Vapaan Sanan maksaman palkan.

Nuorena lehtialalle

Olli Heinilällä vierähti kolmekymmentä vuotta Vapaassa Sanassa, monessa tehtävässä lehden tuottamisessa kanadansuomalaisille lukijoille.
Heinilän tehtävät kattoivat laajan kirjon postittamisesta latomiseen ja taittoon.
- Näin vuonna 1963 ilmoituken harjoittelijan paikasta ja menin kyselemään. Faktori Veranko haastatteli ja sanoi palaavansa tarpeen vaatiessa parin päivän kuluttua asiaan. Ja soitto tuli.
Heinilä oli Queen Streetillä latojana ja taittajana. Lehden puolirotaatiotyyppinen painokone, Timminsissä vuonna 1929 taipaleensa aloittanut, oli jo huonossa kunnossa. Se oli hidas ja vikoja alkoi olla usein.

Lehti tuotettiin “kuumaladontana” eli kaikki kulki kirjasinmetallin kautta. Valetut rivit yhden kerrallaan pudottavat latomakoneet olivat vähän uudempia, nekin tosin käytettyinä Vapaaseen Sanaan saatuja. - - Kun painokone meni romuksi vuonna 1977, oli jo aikakin, sanoo nyt vuonna 2007 Olli Heinilä.
Scarboroughssa hän jatkoi taittajana vielä valoladonta-aikana. Myös lehden postittaminen hoidettiin edelleen omatoimisesti.

Kysyn, missä tunnelmissa Queen Streetiltä lähdettiin. - Haikeaahan se oli, mutta tilat alkoivat olla meille aivan liian suuret.
Vuonna 1993 Olli Heinilä lähti sitten Vapaasta Sanasta muihin tehtäviin. Nykyisin hän pakkaa suuressa musiikkialan firmassa.