"Vain yhden juttuni Pehkonen hylkäsi"

- Oli ilo työskennellä Pehkosen kanssa, vastaa kesätoimittajaksi vuonna 1963 tullut Silja Ikäheimonen-Lindgren. Politiikka ei tullut esille, yksi juttu hylättiin, koska haastateltava oli väärästä poliittisesta leiristä.

Kysymys: Ohjeistiko Pehkonen jutuntekoa?
Vastaus: Pehkonen ei painottanmut mitään erikoista mihinkään suuntaan. Jos hän antoi minulle tekstin tehtäväksi / konekirjoitettavaksi, käsikirjoituksen toimitettavaksi ja korjattavaksi, hän antoi vain yksinkertaiset viittaukset toimitustyöhön. Muuten sain itsekin valita tekstityöt.
Jos keskustelimme jotakin, se voi olla humoristisella, informaatio-linjalla, tai filosofisella tasolla. Hänen kanssaan oli erittäin helppo työskennellä. Suuri ilo.

Kysymys: Suhteet Suomalaiseen Järjestöön olivat hyvin kylmät, osasitkovälttääjoutumasta siihen ongelmaan?
Vastaus: Satuin kirjoittamaan yhden artikkelin - kaiketi kesätyöni jälkeisenä aikana - ja se koski TorontonYliopiston Draama School näytelmätuotantoa, jossa näytteli varsin lahjakas Jokisen poika (kaiketi Draama Centren graduate oppilas, nimi on unohtunut). Koska minulla on U of T Draama Centren post-graduate opintoja täällä ja sitä ennen Suomesta, kirjoitin artikkelin. Se joutui paperikoriin, koska näyttelijä oli Suomalaisen Järjestön puheenjohtajan poika. Silloin Pehkonen selosti, että sitä ei voitu julkaista, kaiketi koska se koski “kommunistin poikaa.” Vahinko, se nuori kaveri oli hirmulahjakas ja näytelmä oli varsin korkealuokkainen. Muistaakseni se on ainoa artikkeli, joka koskaan joutui paperikoriin julkaisematta, koska minulla ei ollut käsitystä “oikeasta” poliittisesta puolueesta. Artikkelini oli kokonaan epäpoliittinen, ja käsitteli aihetta taide-kriittisellä tasolla. Minulla ei ollut harmaata aavistusta näyttelijän poliittisesta taustasta. Sittemmin en koskaan tuonut esille kontaktejani Kanadan Suomalaiseen Järjestöön.
Jok’ikinen saa kuulua mihin haluaa. Se näyttäytyy heidän intellektuaalista ja koulutustasostaan. Minun ei tarvitse todistaa sitä heistä.

Kysymys: Miten näit Pehkosen suhteen Suomeen 60-luvulla?
Vastaus: Pehkosen suhde Suomeen 60-luvulla? Hän näytti käyttävän aineistoa Suomen lehdistä, mutta hän ei kommentoinut mitään mielipiteistään niihin aikoihin. Hänen päätöksensä olivat Päätoimittajan päätöksiä sen ajan lehden sisällöstä. On huomioitava, että aikaisempien I-maailmansodan immigranttien joukossa oli monta lukijaa II Maailmasodan pakolaisista, usein 1950-luvulla tulleita.

Kysymys: Millainen oli lehden ilmapiiri? Toimituksen johdolla oli jo ikää, itse olit aika nuori. Mistä puhuttiin small talkkina?
Vastaus: Pehkosen kanssa oli valtavan hienoa työskennellä. Me sovimme yhteen kuin “sormet ja hansikkaat.” Kesän alkuosan olimme Pehkosen kanssa toimistossa kateederilla. Iikka Simola oli konttorissa kateederin alemmalla tasolla, ja kirjoitteli joskus jotakin konttorityönsä ja vähäisen kirjakauppa-aktiivisuuden välissä. Iiro Nummi oli Konttoripäällikkö minun siellä oloni aikana. Kirjapaino, Veranko ja joku kirjaltaja olivat latomossa, ja Olli, 16, oli juuri alkanut lehden painotöissä sekä postituksessa. Kaikki tuotettiin juuri siinä 400 Queen Street West Toimitus-Kirjakauppa-Konttori-Kirjapaino tilassa.
Sitten Tenhunen tuli lomalta loppukesäksi. Hän oli aivan toisenlaista tuulta. En tiedä kutsuako häntä käytännöllisemmäksi, vai miten kuvata Pehkosen ja Tenhusen erilaisuutta. Jollakin tavalla heillä oli tyyliero. Pehkonen oli filosofisempi, sitä 1890’s filosofista koulua jo Suomesta. Tenhunen jakoi toimitustyöt eri tyylillä, olisiko ero siis aihevalinnassa. Me pärjäsimme vallan hyvin Tenhusen kanssa. Tapasimme myöhemminkin, kun hän kävi Ottawassa jossakin poliittisessa kokouksessa.
Emme keskustellet paljonkaan kirjoitustyön välissä, sekä Pehkosen että Tenhusen aikana. Lehti tuli kolme kertaa viikossa, ja se oli prioriteetti. Ei ollut pulmia tuotannossa.
Viihdyin oikein hyvin sekä Pehkosen että Tenhusen kanssa. Ei ollut minkäänlaista epäsopua eikä epämielisyyttä. He olivat vain niin erilaisia. Hyvä oppikesä minulle heidän erityyppisyydestään. Voi olla, että Pehkosen filosofinen tyyli on minulle mieluisampi. Opin siitä enemmän Helsingin Yliopiston Kirjastossa, kun tutkiskelin Pehkosen aktiivisuutta siellä 1890-luvun tienoon intellektuaalista ilmapiiristä. Se taitaa olla tuntematon kaikille Canadan-Suomalaisille, joilla on taipumus nähdä vain kahta väriä, punaista ja valkoista, samaa kuin Canadan vaahteralippu.
Ikäreromme eivät taitaneet vaikuttaa suhteisiimme millään tavalla.

Kysymys: Millainen oli lehden tulevaisuuden visio silloin 60-luvulla?
Vastaus: Siitä ei tarvinnut keskustella.1960-luvun alkupuolella. Lehti tehtiin alttiisti kolme kertaa viikossa. Jouduttuamme Ottawaan, mieheni ja minä, Canadan Liittovaltion kutsumina, jatkoin vapaa-aikana “Naisten Sivun” toimittamista käsi-kirjoituskoneella ja postittamalla tekstit Torontoon. Osani muuttui ehkä myöhemmin vähitellen artikkeleiksi, kun tuli Päätoimittajien muutos, ensin Tenhuseen ja sitten Lauri Toiviaiseen. Minäkin olin Liittovaltion palveluksessa, ammattityöt, akateemiset touhut, valtavan vilkas “social life” vastaanottoineen kansainvälisen diplomaattikaaran ja taidemaailman keskellä ei jättänyt aikaa suomalaisiin aktiivisuuksiin, kirjoitus suomeksi mukaan luettuna. Sittemmin tuli Hannu Hyvärinen Päätoimittajaksi, ja hänhän oli jo tuttu Ottawasta.
Muistan käyneeni Pehkosilla kotonakin. Jostakin syystä minulla on sellainen hyvä tunne, että meillä oli aina viihtyisää yhteisinä hetkinämme, työssä ja muualla.