Etusivulle
Uusin pääkirjoitus
Artikkelit
News in english
Tapahtumia
Yhteystiedot
Kirjakauppa

Tilaukset
Linkit
Lukijoiden mielipiteitä
Hintoja ilmoittelusta

UUTENA TORONTOSSA?
Mitä kaupungin perinteinen suomalaiskenttä voi tarjota tulokkaalle?






 

Vastapuolella Vapaa Sana tunnettiin "kuraruiskuna"

Jules Päiviön isä jäi Vapauden leiriin, kun työtoverit perustivat Vapaan Sanan.


Huhtikuun lopulla 2007 90 vuotta täyttänyt Jules Paivio näki läheltä, miten kanadansuomalaisten yhteisö riitaantui ja jakaantui 1930-luvun alussa. Paivion perhe asui Sudburyssa, jonne he olivat muuttaneet vuonna 1928, kun Juleksen isä Aku Paivio oli kutsuttu Vapaus-lehden toimitukseen.
– Canadan Suomalainen Järjestö (Finnish Organisation) oli hyvin lähellä Kanadan kommunistipuoluetta, ja siltä suunnalta oli varmaankin sellaista painetta, että Vapaus sitoutuisi tiukemmin puolueen linjauksiin, Jules Paivio muistelee.
Osa suomalaisista halusi tehdä pesäeroa Neuvostoliiton ja Kominternin suuntaan. Vapauden toimituskuntaan kuuluneet Reynold Pehkonen ja Bruno Tenhunen perustivat Vapaan Sanan kommunistisen liikkeen opposition äänitorveksi. Aku Paivio sen sijaan pysyi Vapauden leivissä.
– Isäni kunnioitti Tenhusta hyvin paljon, ja välirikko oli hänelle kipeä paikka. Vanhat ystävät erkanivat toisistaan poliittisten riitojen takia, Jules Paivio muistaa.
Vapauden ja Vapaan Sanan kolumnistit sättivät toisiaan säännöllisesti lehtien palstoilla. Paivio muistelee, että Vapauden lukijoiden keskuudessa Vapaata Sanaa kutsuttiin ”kuraruiskuksi”.
– Ja se oli aika kuvaava nimi. Varmaan heillä oli vastaava oma nimityksensä Vapaudelle, Paivio naurahtaa.
Jakaantuminen vaikutti suomalaisyhteisön elämään joka tasolla: eri leireillä oli paitsi omat lehtensä, myös omat teatterinsa, kauppansa ja niin edelleen.
Paivio harmittelee erityisesti osuuskuntaliikkeen jakautumista; osuusmeijeri ja osuuskunnat olivat hyvin tärkeä osa suomalaista yhteisöä. Yhdysvalloissa osuustoimintamies George Halosen johtamat “haloslaiset” ottivat etäisyyttä Neuvostoliiton linjaa seuraaviin “linjalaisiin”.
Paivio muistuttaa, että tuolloin elettiin ”nälkäistä 30-lukua”: pulakausi ja taloudellinen ahdinko kärjistivät poliittisia ristiriitoja.
– Muistan olleeni Union Hallilla jossain kokouksessa, jossa välirikko oli juuri kärjistymässä. Olin vasta kakara, mutta olin jo kiinnostunut politiikasta. Yksi kovan linjan edustajista haukkui haloslaisia. Oli hyvin tuskallista kuunnella tätä rääväsuuta – kokouksen puheenjohtajan olisi pitänyt osata keskeyttää hänet.
Paivion mukaan keskeisimmät kiistanaiheet liittyivät suhtautumiseen Mannerheimiin ja ”valkoiseen” Suomeen. Sisällissodassa valkoisia johtanut Mannerheim oli toisille sankari ja toisille lahtari.
Paivion mukaan jonkinlaisia sovintoyrityksiäkin tehtiin, mutta Finnish Organisationista irrottautuneet eivät voineet hyväksyä kompromissia ”punikkien” kanssa.
– Se loukkasi isääni hyvin paljon, sillä hän oli hyvin herkkä ihminen.
1930-luku oli jyrkkien ideologioiden aikaa. Olisiko suomalaisten kahtiajakoa voitu sen ajan ilmapiirissä ylipäänsä välttää?
– Ehkä ei, Paivio toteaa pitkän hiljaisuuden jälkeen.
– Mutta jaon ei olisi välttämättä tarvinnut olla niin vahingollinen. Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta olisi voitu yrittää toimia jotenkin yhdessä sen sijaan, että aina kilpailtiin toisia suomalaisia vastaan. Sudburyssakin esitettiin aina kahta suomalaista näytelmää samaan aikaan.
Juha Mäkinen


Juha Mäkinen oli CIMO:n välittämänä harjoittelijana Vapaassa Sanassa keväällä 2007.

 


Jules Paivio kertoi haastattelussa Vapaalle Sanalle, millaisia olivat tunnelmat lehtieron jälkeen Vapauden leirissä. Jules Paivion isä Aku Päiviö (alla) oli tunnettu kirjailija ja lehtimies. Hän jäi Vapauteen.