Sukasen preerialaiva
purjehtii taas valkokankaalla

Montrealin elokuvajuhlilla syyskuun 2009 alussa sai ensi-iltansa suomalaisen siirtolaisen Tom Sukasen maailmojasyleilevä tarina preerialaiva Sontiaisesta.
Amerikkalainen teatterilainen Chrystyne Ells, jolla ei ole suomalaista taustaa, kiinnostui tarinasta niin intohimoisesti että muutti Kanadaan saadakseen sen valkokankaalle. Elokuvassa Sukasen äidin suomalainen kertojaääni on torontolaisen Leena Petäjän. Oheinen Anneli Lukan reportaasi julkaistiin Vapaan Sanan numerossa 37/09.

Muistamme 30-luvun lama-ajan tositarinan Tom Sukasesta, joka kaipasi Suomeen niin että rakensi kuivalle maalle keskelle preeriaa höyrylaivan, jolla hän halusi seilata Suomeen. Huonostihan siinä kävi, ja siksi elokuvan nimikin on “Sisu - the Death of Tom Sukanen” (Sisu - Tom Sukasen kuolema).
Itsessään synkeä tarina saa väljyyttä ja mielikuvituksen lentoa piirroksista, animaatiohahmoista ja muista erikoistehosteista, jotka nostavat sen uudelle kosmiselle tasolle. Ells on sisäistänyt preerian mystillisen kauneuden ja tehostanut sitä piirretyillä visioillaan. Sukasta vangitsevasti esittävä amerikkalainen luonnenäyttelijä Don Wood puhuu englantia melko uskottavalla suomalaisella nuotilla. Ellsin piirtämät animaatiohahmot Kalevalasta, unenomaiset näkymät Rauman vanhasta kaupungista ja Me naiset -yhtyeen värttinämäiset laulut tehostavat elokuvan tarumaista, kareliaanista tunnelmaa.

Ohjaajan panos keskeinen

San Franciscosta kotoisin oleva Chrystyne Ells on 44-vuotias, artikuloitu ja välittömän ystävällinen. Hän on sen ideoinut, kirjoittanut, ohjannut, leikannut ja tehnyt siihen kaikki piirrokset ja erikoistehosteet. Alkuaan teatterilainen Ells on saanut oppinsa piirrosanimaatioista ja tehosteista itseltään George Lucasilta. Ensimmäistä kertaa hän kuuli kerrottavan kummallisesta miehestä Sukasesta vieraillessaan professori-isänsä luona Calgaryn yliopistolla.

Naamiona
macho sisu

- Istuimme vuonna 1994 nuotiolla ja nautiskelimme kotona poltettua viskiä, kun isän ystävä kertoi Saskatchewanin hullusta laivanrakentajasta.
Tarina jäi kytemään vuosiksi hänen mieleensä, mutta tarvittiin isän kuolema, oma selkäleikkaus ja avioero, ennenkuin hän päätti karistaa San Franciscon pölyt jaloistaan ja muuttaa Kanadaan elokuvantekoon.
- Minua neuvottiin, että isäni henkivakuutusrahat olivat hänen elämänsä energia eikä minun pitäisi investoida niitä, vaan käyttää ne ruokkimaan omaa elämääni. Otin hänen tuhkansa autoon ja ajoin Sukasen kotikylään Macrorieen. Se oli täysin autio kummituskylä, mutta äkkiä jostain ilmestyi eteeni kaksi vanhaa naista.
Paljastui että naiset olivat pikkutyttöinä tunteneet Tom Sukasen. Heidän veljensä vei Ellsin tämän kotipaikalle, josta oli jäljellä vain osia kivijaloista. Ells asettui Reginaan opiskelemaan taiteiden maisteriksi ja tutkimaan elokuvan taustoja.
Hollywoodista oli mahdotonta saada sille rahoitusta.
- Minulle sanottiin, että elokuvassa täytyisi ehdottomasti olla onnellinen loppu ja Sukasella pitäisi olla tyttöystävä. Ainakin elokuvan nimi täytyisi muuttaa!
- Suomalaiset ja kanadalaiset ymmärtävät tragediaa eivätkä pelkää sitä, väittää Ells joka matkusti yhdessä pääosan esittäjän kanssa Suomeen tutkimaan suomalaista luonnetta ja kulttuuria. - Kuollessaan Tom Sukanen saavuttaa sen myyttisen maailman ja kulttuuriperinnön, mistä hän on unelmoinut koko elämänsä.

Opin että suomalaiset miehet ovat romanttisia, tunteellisia ja sielukkaita mutta samalla liian hämmennyksissään tunnustamaan sitä. Siksi heillä on naamionaan tämä macho sisu. Tragedian tapahtuessa suomalainen mies tekisi jotain romanttista ja machoa niinkuin Sukanen rakkaan poikansa ja vaimonsa menetettyään alkoi rakentaa valtamerilaivaa preerialla. Tomin ja hänen laivansa välillä on syvä spirituaalinen yhteys, mitä aikaisemmat versiot tarinasta eivät ole huomanneet.

Puimakone
löytyi heti

Toisin kuin Hollywood, koko Saskatchewan syleili Ellsin elokuvaideaa. Siellä kaikki tunsivat tarinan ja tahtoivat olla mukana filminteossa.
- Kun sanoin tarvitsevani hevosvaljakon tai satavuotisen puimakoneen, he kysyivät vain Milloin? Sukanen Ship -pioneerikylämuseo antoi käyttää tilojaan rajattomasti ilmaiseksi. Yhteen aikaan kuusitoista vapaaehtoisnaista istui ompelemassa tarvittavia kolmeasataa puvun kappaletta. Laskin että normaalisti tämän elokuvan budjetti olisi kaksi miljoonaa dollaria, mutta kiitos kaikkien vapaaehtoisten se tehtiin 20 000 dollarilla. Usein tunsin iho kananlihalla, että Tom Sukanen itse järjesteli asioita taivaastaan.
- Kanadassa ei tunneta suomalaisen kulttuurin rikkautta. Suomessa tutkin Akseli Gallen-Kallelan maalauksia ja Kalevala-animaatioissa käytin hänen maalaamaansa soikeaa medaljonkia. Olen myös Aki Kaurismäen elokuvien uusi ihailija.
Elokuvan loppu ei ole synkeä, vaan Sukasen laiva lähtee kuin lähteekin liikkeelle kyntämään preeriaa, meidän silmissämme, jälkipolvien muistissa... Unelmat eivät kuole uneksijan jättäessä maailman, sanoo filmin motto. Kyseessä on, vaikkakin amerikkalaisen Kanadassa tekemä, meidän kanadansuomalaisten oma tarina, kaunis ja persoonallinen koostuma entisajan ulkosuomalaisen molemmista maista.

Teksti: Anneli Lukka

Kesällä 2007 Vapaan Sanan toimittaja Minna Harmaala selosti elokuvan filmausten alkamista Sukasen museoalueella noin kahdeksan mailia Moose Jawsta.

http://www.sukanenmuseum.ca/