 |











UUTENA TORONTOSSA?
Mitä kaupungin perinteinen suomalaiskenttä
voi tarjota tulokkaalle?
|
|
Pian sata vuotta Järjestöä
Suomalaisuuden alkuvuosikymmenten perintöä
Kanadassa edustaa Kanadan Suomalainen Järjestö (Finnish Organization
of Canada). Järjestö perustettiin vuonna 1911. Oheinen reportaasi
julkaistiin Vapaassa Sanassa 12.6.08
Suomesta käsin katsottuna kanadansuomalaisten
yhteisöllisyys, tai sen puuttuminen, voi näyttää erikoiselta.
Kaiken kattavaa “kanadansuomalaisuutta” ei ole.
Kanadan Suomalainen Järjestö oli jo 1930-luvun alussa revennyt
kahtia, tämä Vapaa Sana -lehti syntyi “järjestön
opposition” äänenkannattajana.
- Eivät suomalaiset tässä juuri muista maahanmuuttajista
eroa. - Eri vaiheissa tänne Kanadaan saapuneille siirtolaisille on
tyypillistä ryhmittyminen saapumisen mukaan, tilanne on aikalailla
samansuuntainen mm Kanadan venäläisillä, kertoo professori
Vappu Tyyskä, Järjestön johtokunnan jäsen. Vappu Tyyskä
on sosiologian associate professor torontolaisessa Ryersonin yliopistossa.
Heinäkuun2008 alusta hän on myös johtaja ohjelmassa Immigration
Settlement Studies.
Suurjuhlat (eli mm FinnJoyn) järjestävä Kanadan Suomalainen
Kulttuuriliitto kattaa varsin hyvin koko suomalaiskentän, ei kuitenkaan
Järjestöön saakka. - Teimme liittymisanomuksen viimeksi
vajaat kymmenen vuotta sitten, mutta se ei tullut hyväksytyksi, toteaa
puheenjohtaja Elsie Jokinen.
Enää tämä KSK:n kattavuuskysymys ei vaikuta kovin
ajankohtaiseltakaan. - Mitä sitten Kulttuuriliitolta saisimme, pohtii
professori Tyyskä. Olemmehan yksityishenkilöinä olleet
tervetulleita eri toimintoihin, vaikkakaan emme “järjestönä”,
Tyyskä huomauttaa Mm puheenjohtaja Elsie Jokinen oli Toronton vuoden
2000 suurjuhlien toimikunnassa keskeisesti mukana, mutta ei siis järjestön
edustajana.
Aikanaan Finnish Organization of Canadalla oli haalikiinteistöjä
ympäri suomalaisalueita ja kymmeniä tuhansia jäseniä.
Nyt paikallisosastoja on kolme ja ainoana haalina jäljellä Wanup
Sudburyssä. Kuinka kauan toiminta jatkuu, perustetaanko lopulta muistosäätiö
tai muu perinteen jatkaja?
- Ei sellaisesta ole ollut puhetta, sanoo Vappu Tyyskä. - Olemme
joskus sanoneet, että “viisi vuotta vielä”, ja niin
on menty, viisivuotiskausittain.
Vuonna 1980 Järjestöllä oli “Suurreunion”.
Nyt keväällä on päätetty, että ensi vuonna
tai 2010 yritetään järjestää samantapainen. Juhlakomitea
on muodostettu, ja Elsie Jokinen on Kaiku-lehdessä pyytänyt
ideoita tapahtuman ohjelmaksi. JN
|
 |

Kesäkuun
2008 Tarmola Pickinillä oikealta prof Vappu Tyyskä, John Petterson,
CSJ:n nykyinen puheenjohtaja Elsie Jokinen ja Lilian Gustafson. Picknikkiä
vietetään vuosittain puistossa, jossa sijaitsi 60-luvulle saakka
urheiluseura Yrityksen liikunta- ja vapaa-ajan keskus Tarmola.
TAUSTA
Rankkoja vaiheita
Viime vuosisadan alun
suomalaisuutta Kanadassa leimasi suomalaisten keskeinen asema maahanmuuttajien
työolojen edistäjinä.. Luku- ja kirjoitustaitoisina suomalaiset
edistivät mm ammattiliittojen muodostamista. Siirtolaisuuden uudet
aallot toisen maailmansodan jälkeen toivat sitten uusia asenteita.
Kylmän sodan ilmapiiri myös ilmeisesti edisti jakautumista suomalaisten
parissa. Kanadaan USA:sta levinneiden “kommunistivainojen”
aikana Järjestöön kohdistui vielä myös poliisivalvontaa
ja maahan tulleita uusia suomalaisia varoiteltiin siihen suuntaan kallistumasta.

CSJ julkaisee uutiskirjettä "Kaiku-Echo".
KAIKU -lehdestä:
Miten suhtaudut köyhiin ja kodittomiin?
Vappu Tyyskä pohtii huhtikuun Kaiku-lehdessä
köyhyyttä. Hänen mielestään köyhien rankaisemisesta
pitäisi siirtyä heidän avustamiseensa.
Tyyskä nostaa esiin Torontossa vallitsevan niin sanotun “Safe
Streets Actin”, jonka mukaan kerjääminen tai autojen ikkunoiden
pesu tuottaa tekijöilleen sakot tai vankilatuomion.
“Kertokaa mikä järki tässä on niille nuorille,
joiden on todettu hyötyvän noista toimista. Muutamien lanttien
lisäksi heidän on todettu käyttävän tai myyvän
huumeita tai osallistuvan muuhun rikolliseen toimintaan vähemmän
kuin niiden nuorien, jotka eivät tienää autojen ikkunoiden
pesusta. Luulisi olevan järkevämpää avustaa onnettomia
nuoria ja muita kodittomia kuin rankaista heistä osasta mihin he
ovat ajatutuneet usein ilman omaa syytään.”
Tyyskä lainaa kirjoituksessaan Kanadan lapsiköyhyyttä vastaan
perustetun Campaign 2000:n julkaisemia tilastoja viime vuoden lapsiköyhyydestä.
Niiden mukaan noin 778 000 alle 17-vuotiasta lasta ja nuorta lasketaan
köyhiksi. Heistä 41 prosenttia elää perheissä,
joissa vähintään toinen vanhemmista on täysiaikaisessa
ansiotyössä.
Köyhä siis voi olla työssäkäyväkin. Köyhyydet
syyt eivät muutenkaan ole yksinkertaiset. “Yleisen käsityksen
mukaan köyhyys ja kodittomuus johtuvat laiskuudesta, yrittämättömyydestä
ja yleisistä luonnevioista... Kertokaa tämä niille monille
kodittomille, jotka ovat töissä, josta saatu palkka ei riitä
vuokraan, ja etenkin niille nuorille joiden vähimmäispalkka
on miltei kaikissa Kanadan provinsseissa vieläkin alhaisempi kuin
aikuisten. Kertokaa se myös sille valtaosalle kodittomista lapsista
ja nuorista, jotka ovat lähteneet kodeistaan vanhempiensa fyysisen,
seksuaalisen tai emontionaalisen väkivallan johdosta, eikä suinkaan
mistään seikkailunhalusta.”
Tyyskän mielestä lasten, nuorten ja heidän perheidensä
köyhyys on kansallinen häpeäpilkku, johon luulisi löytyvän
tarpeeksi poliittista tahtoa. Niin vain ei ole.
Kerjäävälle lantitkin auttavat, mutta “rakenteelliset
muutokset ovat ehdottomia.”
|
 |
 |