Etusivulle
Uusin pääkirjoitus
Artikkelit
News in english
Tapahtumia
Yhteystiedot
Kirjakauppa

Tilaukset
Linkit
Lukijoiden mielipiteitä
Hintoja ilmoittelusta

UUTENA TORONTOSSA?
Mitä kaupungin perinteinen suomalaiskenttä voi tarjota tulokkaalle?






 

Pian sata vuotta Järjestöä

Suomalaisuuden alkuvuosikymmenten perintöä Kanadassa edustaa Kanadan Suomalainen Järjestö (Finnish Organization of Canada). Järjestö perustettiin vuonna 1911. Oheinen reportaasi julkaistiin Vapaassa Sanassa 12.6.08

Suomesta käsin katsottuna kanadansuomalaisten yhteisöllisyys, tai sen puuttuminen, voi näyttää erikoiselta. Kaiken kattavaa “kanadansuomalaisuutta” ei ole.
Kanadan Suomalainen Järjestö oli jo 1930-luvun alussa revennyt kahtia, tämä Vapaa Sana -lehti syntyi “järjestön opposition” äänenkannattajana.
- Eivät suomalaiset tässä juuri muista maahanmuuttajista eroa. - Eri vaiheissa tänne Kanadaan saapuneille siirtolaisille on tyypillistä ryhmittyminen saapumisen mukaan, tilanne on aikalailla samansuuntainen mm Kanadan venäläisillä, kertoo professori Vappu Tyyskä, Järjestön johtokunnan jäsen. Vappu Tyyskä on sosiologian associate professor torontolaisessa Ryersonin yliopistossa. Heinäkuun2008 alusta hän on myös johtaja ohjelmassa Immigration Settlement Studies.


Suurjuhlat (eli mm FinnJoyn) järjestävä Kanadan Suomalainen Kulttuuriliitto kattaa varsin hyvin koko suomalaiskentän, ei kuitenkaan Järjestöön saakka. - Teimme liittymisanomuksen viimeksi vajaat kymmenen vuotta sitten, mutta se ei tullut hyväksytyksi, toteaa puheenjohtaja Elsie Jokinen.
Enää tämä KSK:n kattavuuskysymys ei vaikuta kovin ajankohtaiseltakaan. - Mitä sitten Kulttuuriliitolta saisimme, pohtii professori Tyyskä. Olemmehan yksityishenkilöinä olleet tervetulleita eri toimintoihin, vaikkakaan emme “järjestönä”, Tyyskä huomauttaa Mm puheenjohtaja Elsie Jokinen oli Toronton vuoden 2000 suurjuhlien toimikunnassa keskeisesti mukana, mutta ei siis järjestön edustajana.
Aikanaan Finnish Organization of Canadalla oli haalikiinteistöjä ympäri suomalaisalueita ja kymmeniä tuhansia jäseniä. Nyt paikallisosastoja on kolme ja ainoana haalina jäljellä Wanup Sudburyssä. Kuinka kauan toiminta jatkuu, perustetaanko lopulta muistosäätiö tai muu perinteen jatkaja?
- Ei sellaisesta ole ollut puhetta, sanoo Vappu Tyyskä. - Olemme joskus sanoneet, että “viisi vuotta vielä”, ja niin on menty, viisivuotiskausittain.
Vuonna 1980 Järjestöllä oli “Suurreunion”. Nyt keväällä on päätetty, että ensi vuonna tai 2010 yritetään järjestää samantapainen. Juhlakomitea on muodostettu, ja Elsie Jokinen on Kaiku-lehdessä pyytänyt ideoita tapahtuman ohjelmaksi. JN


Kesäkuun 2008 Tarmola Pickinillä oikealta prof Vappu Tyyskä, John Petterson, CSJ:n nykyinen puheenjohtaja Elsie Jokinen ja Lilian Gustafson. Picknikkiä vietetään vuosittain puistossa, jossa sijaitsi 60-luvulle saakka urheiluseura Yrityksen liikunta- ja vapaa-ajan keskus Tarmola.

 

TAUSTA

Rankkoja vaiheita

Viime vuosisadan alun suomalaisuutta Kanadassa leimasi suomalaisten keskeinen asema maahanmuuttajien työolojen edistäjinä.. Luku- ja kirjoitustaitoisina suomalaiset edistivät mm ammattiliittojen muodostamista. Siirtolaisuuden uudet aallot toisen maailmansodan jälkeen toivat sitten uusia asenteita. Kylmän sodan ilmapiiri myös ilmeisesti edisti jakautumista suomalaisten parissa. Kanadaan USA:sta levinneiden “kommunistivainojen” aikana Järjestöön kohdistui vielä myös poliisivalvontaa ja maahan tulleita uusia suomalaisia varoiteltiin siihen suuntaan kallistumasta.


CSJ julkaisee uutiskirjettä "Kaiku-Echo".

 

KAIKU -lehdestä:

Miten suhtaudut köyhiin ja kodittomiin?

Vappu Tyyskä pohtii huhtikuun Kaiku-lehdessä köyhyyttä. Hänen mielestään köyhien rankaisemisesta pitäisi siirtyä heidän avustamiseensa.
Tyyskä nostaa esiin Torontossa vallitsevan niin sanotun “Safe Streets Actin”, jonka mukaan kerjääminen tai autojen ikkunoiden pesu tuottaa tekijöilleen sakot tai vankilatuomion.
“Kertokaa mikä järki tässä on niille nuorille, joiden on todettu hyötyvän noista toimista. Muutamien lanttien lisäksi heidän on todettu käyttävän tai myyvän huumeita tai osallistuvan muuhun rikolliseen toimintaan vähemmän kuin niiden nuorien, jotka eivät tienää autojen ikkunoiden pesusta. Luulisi olevan järkevämpää avustaa onnettomia nuoria ja muita kodittomia kuin rankaista heistä osasta mihin he ovat ajatutuneet usein ilman omaa syytään.”
Tyyskä lainaa kirjoituksessaan Kanadan lapsiköyhyyttä vastaan perustetun Campaign 2000:n julkaisemia tilastoja viime vuoden lapsiköyhyydestä. Niiden mukaan noin 778 000 alle 17-vuotiasta lasta ja nuorta lasketaan köyhiksi. Heistä 41 prosenttia elää perheissä, joissa vähintään toinen vanhemmista on täysiaikaisessa ansiotyössä.
Köyhä siis voi olla työssäkäyväkin. Köyhyydet syyt eivät muutenkaan ole yksinkertaiset. “Yleisen käsityksen mukaan köyhyys ja kodittomuus johtuvat laiskuudesta, yrittämättömyydestä ja yleisistä luonnevioista... Kertokaa tämä niille monille kodittomille, jotka ovat töissä, josta saatu palkka ei riitä vuokraan, ja etenkin niille nuorille joiden vähimmäispalkka on miltei kaikissa Kanadan provinsseissa vieläkin alhaisempi kuin aikuisten. Kertokaa se myös sille valtaosalle kodittomista lapsista ja nuorista, jotka ovat lähteneet kodeistaan vanhempiensa fyysisen, seksuaalisen tai emontionaalisen väkivallan johdosta, eikä suinkaan mistään seikkailunhalusta.”
Tyyskän mielestä lasten, nuorten ja heidän perheidensä köyhyys on kansallinen häpeäpilkku, johon luulisi löytyvän tarpeeksi poliittista tahtoa. Niin vain ei ole.
Kerjäävälle lantitkin auttavat, mutta “rakenteelliset muutokset ovat ehdottomia.”