Lama
kaleidoskoopissa
Nousukausi, korkeasuhdanne, ylikuumentuminen, laskukausi, matalasuhdanne,
taantuma, lama. Näinhän se talouden kiertokulku menee.
Jokainen lama on kuitenkin erilainen. Kaikki riippuu siitä,
miltä kantilta sitä tarkastelee.
Ensimmäiset muistikuvani lamasta ajoittuvat 1990-luvun alkuvuosille.
Vuonna 1991 Suomi ajautui syvään lamaan – ensimmäisenä
läntisenä teollisuusmaana toisen maailmansodan jälkeen.
Vuoden 1993 loppuun mennessä talous supistui lähes 11
prosenttia. Euroopan talousihmeestä, pohjolan Japanista, tuli
synonyymi epäonnistuneelle talouspolitiikalle.
Itse olin silloin 12-vuotias ja satunnaisesti sanomalehteä
selaillessa sanavarastoni karttui kovaa vauhtia: devalvaatio, loppuunmyynti,
työttömyysprosentti, leipäjono. Pankit vaihtoivat
ahkerasti nimikylttejään ja matkallani jalkapalloharjoituksiin
törmäsin aivan uudenlaiseen kauppaan, realisointikeskukseen.
Kulutusjuhla muuttui hetkessä yleiseksi synkkyydeksi, maassa
oli yli 500 000 työtöntä. Harmaus heijastui
myös lasten elämään. Säästökuurien
puristuksessa koulukäyntikin sai uusia muotoja: koulukirjoja
kierrätettiin, luokkakoot kasvoivat ja luokkaretkiä ei
enää tehty.
Lamasta kuitenkin noustiin varsin nopeasti. Markan ulkoisen arvon
laskeminen teki Suomen vientiteollisuudesta jälleen kilpailukykyisen.
Nousua tuki myös Nokian ja tietoliikennealan nousu. Vuosina
1994–2007 Suomen keskimääräinen talouskasvu
oli 3,8 prosenttia.
Nyt
15-vuotta vanhempana ja työurani alussa lama näyttäytyy
aikaisempaa verevämpänä. Irtisanomiset uhkaavat monia
kollegoja, ja jos taantumasta selvitään, on turha haaveilla
1990-luvun kaltaisista kasvuluvuista. Juhana Rossi kirjoittaa Helsingin
Sanomissa 22.2., että ekonomistien enemmistö olettaa taantuman
selviävän vuoden 2011 aikana, ja siitä eteenpäin
Suomen talous kasvaa vuodessa keskimäärin vain 1-2 prosenttia.
Samaan aikaan suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle
ja julkiset menot kasvavat.
Tällöin valtion kyky auttaa heikoimpia tulonsiirroin heikkenee,
ja uusia työpaikkoja, jotka lievittävät köyhyyttä
parhaiten, syntyy vähän. Tämä on palauttanut
mieleen 1990-luvun ja silloin työelämään astuneiden
kohtalot.
Pohjois-Amerikassa,
nykyisen taantuman syntysijoilla,
kriisillä on ollut vielä kohtalokkaampia seurauksia. Taannoisella
Floridan vierailullani huomasin, että kauppakeskukset kumisivat
tyhjyyttään, ja suljetut liiketilat ja talojen myyntikyltit
kilpailivat määrässä kadunvarsimainosten kanssa.
Vaikka tilanne on huolestuttava ja muuttanut ihmisten elämää
totaalisesti, ei suomalainen synkkyys ole vallannut ainakaan täysin
kanadalaisten tiedotusvälineiden palstoja. Rinta rinnan synkkien
talousuutisten kanssa sanomalehdet julkaisevat kilpaa lama-ajan
selviytymisoppaita: ”Lama-ajan ruoat”, ”Näin
olet luottokorttisi herra”.
Vaikka taka-ajatuksena on varmasti ihmisten opastaminen, on vaikutelma
vääjäämättä viihteellisen etäinen.
Nousukauden aikana samoilla palstoilla kun esiteltiin merkkivaatteita
ja luksuslomia. Lama-ajallakin on oma kevyt uutisvirtansa.
Amerikkalaisen
optimistisesti on alettu puhua jo taantumasta toipumisesta. Ohjenuorana
on taloustieteilijän Paul Romerin toteamus ”a crisis
is a terrible thing to waste.”
The Atlantic -lehden artikkelissa ”How the Crash Will Reshape
America” (March 2008) kaupunkimaantieteen teoreetikko, professori
Richard Florida antaa toivoa New Yorkin, San Franciscon ja Toronton
kaltaisille luovien alojen ja talouselämän metropolikeskuksille.
Florida uskoo, että ne kasvavat entistä voimakkaammiksi
nykyisen taantuman seurauksena.
Hänen mukaansa niissä työskentelevät lahjakkaat
ja korkeasti koulutetut teknologian asiantuntijat, taiteilijat,
talouselämän ammattilaiset ja viihdealan ihmiset ovat
avaintekijä niin talouskasvun kuin lamankin aikana. Nämä
osaamiskeskittymät pystyvät luomaan uudenlaisia innovaatioita,
jotka luovat uutta vaurautta ja tämä varaus palauttaa
keskukset jälleen kasvun käyrälle.
Sen sijaan lamasta kärsivät pahiten alueet, joilla on
vähiten tekemistä rahatalouden kanssa. Suurimmiksi häviäjiksi
Florida laskee teollisuuskaupungit, kuten Cleveland, St. Louis,
Buffalo ja Detroit, joiden loistokkaimmat päivät ovat
jo kaukana takanapäin. Toiseen häviäjien ryhmään
kuuluvat taas muun muassa Phoenix ja Las Vegas, joiden taloudellinen
nousu on perustunut kiinteistöillä spekulointiin. Näissä
kaupungeissa asuntojen arvot ovat laskeneet jopa 32 prosenttia.
Floridan mukaan elvytyspakettien rahoilla rakennettavat sillat ja
tiet eivät pelkästään riitä uudelle kasvu-uralle
pääsemisessä. Uudenlainen talousjärjestelmä
ei voi Floridan milestä perustua vanhaan esikaupunkijärjestelmään.
Uusi alku vaatii ennemmin uudenlaista kaupunkirakennetta: erilaisia
asumisvaihtoehtoja ja kaupunkien tehokkaampaa yhdistämistä
keskenään. Tämä tapahtuu parhaiten raideliikennettä
ja vuokra-asuntoja lisäämällä.
Näin alueet kasvavat isommiksi osaamiskeskuksiksi. Uusi kaupunkirakenne
on keskittyneempi ja ihmiset voivat liikkua vapaammin innovatiivisissa
megametropoleissa ja luovissa kaupungeissa.
Kuten Suomessa aikanaan, ratkaisu löytyy tulevaisuudesta, ei
menneestä.
Aku Karjalainen
|
