Etusivulle
Uusin pääkirjoitus
Artikkelit
News in english
Tapahtumia
Yhteystiedot
Kirjakauppa

Tilaukset
Linkit
Lukijoiden mielipiteitä
Hintoja ilmoittelusta

Uutena Torontossa ?
Mitä kaupungin perinteinen suomalaiskenttä voi tarjota tulokkaalle? Kaupungin "vanhat suomalaiset" varmasti yllättävät nykysuomalaisen, mutta kokemus voi olla kiinnostavakin.


Mikä ihmeen Vapaa Sana?

Vapaa Sana on riippumaton viikkosanomalehti, joka ilmestyy kerran viikossa Torontossa. Lehden nimi periytyy 1930-luvulta.

Nimi johtaa joskus lehteä tuntemattoman pitämään Vapaata Sanaa ns hengellisenä lehtenä. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Näillä sivuilla tarjoamme poimintoja sisällöstä, emme koko aineistoa. Vapaa Sana on tilauspohjainen lehti. Vuosikerta maksaa Kanadassa 100 dollaria ja GST-veron, nopeammin kirjepostina 150 dollaria.Tilaukset numeroon 1(416) 321 0808, klo 10-13 Toronton aikaa arkisin.

Yhtiömme

Kustannusyhtiö Vapaa Sana Press julkaisee viikkosanomalehtiä Vapaa Sana (Toronto) ja Canadan Sanomat (Thunder Bay). Yhtiön internetsivustot ovat www.vapaasana.com, www.canadansanomat.com ja www.finnishcanadian.com.

Yhtiön omistajapohja käsittää toistakymmentätuhatta kanadansuomalaista.

Kyselyjen johdosta ilmoitamme, että internetosoite vapaasana.net ei liity tämän kustannusyhtiön toimintaan.

Historiamme

Kesällä 2008 ilmestyi Lauri Toiviasen kirja Vapaan Sanan vaiheista. Tämän linkin takana voitte lukea myös VS:n 75-vuotisjuhlanumeron reportaaseja ja haastatteluja.


 



 

Yorkin projekti tuo Karjalan siirtolaisten tarinat kaikkien saataville

Mustavalkoisissa valokuvissa joukko nuoria aikuisia poseeraa arvokkaan ja tomeran näköisesti. Valokuvaus ei ollut 1930-luvulla arkipäivää, mutta juhlaville ryhmäkuville on sitäkin tärkeämpi syy. Kanadan- ja amerikansuomalaiset automekaanikot, lastentarhanopettajat ja tukkimiehet ovat rakentamassa uudenlaista yhteiskuntaa.
– Neuvostoliitossa tarvittiin koulutettua väkeä. Etenkin automekaanikoille oli tarvetta, ja niitä saatiin Yhdysvalloista. He pitivät traktorit käynnissä, kertoo Yorkin yliopiston historian professori Varpu Lindström valokuvia esitellessään.
Valokuvat ovat osa Missing in Karelia -tutkimusprojektin aineistoa. Projektin tavoitteena on selvittää yli 2000:n Itä-Karjalaan 1930-luvulla lähteneen kanadansuomalaisen siirtolaisen kohtalot.
Tutkimustyön tulokset kootaan kaikille avoimille Internet-sivuille, ja yksityishenkilöiden elämäntarinoiden lisäksi sivustolle laitetaan ihmisten lähettämiä kirjeitä ja valokuvia.
Vaikka tutkimuksessa keskitytään kanadalaisiin siirtolaisiin, löytyy tietokannasta tietoa myös amerikansuomalaisista – tosin ei yhtä yksityiskohtaisesti kuin kanadansuomalaisista. Se tarkoittaa projektinjohtajana toimivan Lindströmin mukaan 4000–5000 lisänimeä.
– Tavoitteena on saada sivut yleisölle auki tämän vuoden puolella. Silloin yleisöllä on mahdollisuus löytää omien sukulaistensa tiedot menemättä lainkaan Venäjän kansallisarkistoon.
Arkistotietojen keräämisen lisäksi projektissa analysoidaan myös laajaa aineistoa. Työ huipentuu vuonna 2010 Torontossa järjestettävään konferenssiin, jossa on läsnä koko monikansallinen tutkijatiimi. Samalla Kanadalaisten siirtolaisuudesta Itä-Karjalaan julkaistaan kirja.
– Meidän pitää olla erityisen tarkkoja siitä, mitä väitämme ja panemme sivuille. Akateemisella tasolla suuri tietomäärä auttaa siirtolaisuuden kokonaiskuvan hahmottamisessa, kun taas yksilöille se on mahdollisuus tietää, mitä heidän sukulaisilleen tapahtui 1930-luvulla, pohtii tohtorikoulutettava Samira Saramo.

Suomenkielisen utopian rakentajat

Vilkkaimmillaan siirtolaisuus Itä-Karjalaan oli 1931–34, ja vain harvat lähtivät enää 1935. Yhteydet toiselle mantereelle katkesivat Stalinin puhdistusten myötä. Ihmisten tappaminen alkoi 1935–36, mutta pahimmillaan puhdistukset olivat 1937–38.
Uuteen kotimaahan lähdettiin monista eri syistä. Joitakin kiehtoi sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen, kun taas toisia valtameren taakse ajoivat taloudelliset syyt ja Pohjois-Amerikkaa kohdannut suuri lama. Toisaalta kyse saattoi olla myös seikkailunhalusta ja kulttuurisista tekijöistä.
– Kulttuurisista syistä on kiistelty paljon eli oliko nationalismilla vaikutusta. Siirtolaisuus toimi tavallaan takaovena, sillä Karjalassa kanadansuomalaiset pystyivät jättämään kamppailunsa englannin kielen kanssa. Karjalaan ei menty palatakseen Suomeen, vaan siirtolaiset menivät sinne perustamaan sosialistista utopiaa, joka toimi suomeksi, Lindström tarkentaa.
Toisaalta myös Neuvostoliitto houkutteli uusia siirtolaisia.
– 1930-luvun alussa perustettiin erityinen organisaatio helpottamaan siirtolaisten saapumista maahan. Tämä mahdollisti myös suurten ryhmien tulemisen kerrallaan. Lisäksi muiden ihmisten esimerkki rohkaisi uusia tulijoita, lisää tohtorikoulutettava Evgeni Efremkin.

Monikansallinen projekti

Missing in Karelia on syntynyt Yorkin yliopiston, Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin ja Petroskoin valtionyliopiston välisenä yhteistyönä. Yorkissa projektin parissa työskentelee kolme tutkijaa ja saman verran teknistä henkilöstöä. Lindströmin mukaan aika
oli nyt kypsä monikansalliselle suurhankkeelle. Yliopistoilla on keskenään yhteistyösopimuksia ja Internet helpottaa yhteydenpitoa.
– Suurimpana syynä on kuitenkin kahden pioneerinaisen, Eila Lahti-Argutinan ja Mayme Sevanderin, työn jatkaminen. He olivat onkineet paljon tietoa venäläisistä arkistoista, ja meillä on pääsy heidän kokoamiinsa tietoihin, Lindström paljastaa.
Yhteistyö onkin sujunut eri yliopistojen välillä hyvin, ja venäläisten osuus projektin onnistumisessa on ollut ratkaiseva.
– Venäläiset ovat tehneet suuren työn tietojen kaivamisessa ja kopioimisessa arkistoista. Vuoden vaihteessa pääsy Stalinin vainoja käsitteleviin arkistoihin kiellettiin, mutta onnistuimme saamaan tarvittavat tiedot juuri ennen kieltoa, Lindström huokaisee helpottuneena.
Kolmikielisissä asiakirjoissa on riittänyt rutkasti myös haasteita. Henkilöiden nimistä on ollut monesti kolme eri versiota, eikä niiden löytäminen ja koodaaminen Internetiin ole ollut helppoa.
– Ilahduttavinta on, että suomalainen yhteisö on ollut halukas antamaan materiaalia käyttöömme. Noudatamme hyvin tiukkoja eettisiä ohjeita, ja lahjoittajan ei tarvitse hyväksyä materiaalin laittamista Internetiin. Tähän mennessä kaikki ovat antaneet luvan, Lindström iloitsee.

Julkaistu Vapaassa Sanassa 4/09. Teksti ja kuvat: Aku Karjalainen

 



Geoffrey MacDougall (2. vas.) opastaa Evgeni Efremkiniä, Varpu Lindströmiä ja Samira Saramoa Letters in Karelia -projektin Intrenet-sivujen päivittämisessä. Yhteensä Yorkin yliopistossa projektin parissa työskentelee kuusi ihmistä.


Professori Varpu Lindström esittelee kuvia, jotka kootaan suurelle yleisölle avoimiin internet-sivuihin.

Kirjeet ja valokuvat johdattavat virallista kerrosta syvemmälle

Samira Saramo ja Evgeni Efremkin tietävät, millaista siirtolaisten elämä oli Itä-Karjalassa 1930-luvun alussa.
– Heillä oli aluksi asiat oikein hyvin. Kirjeistä huokuu nuorten elämänilo. He saivat rakentaa yhteisönsä omilla ehdoillaan, Saramo tietää.
Parivaljakko on työskennellyt Missing in Karelia -projektin parissa jo kahden vuoden ajan. Saramo on analysoinut kirjeiden sisältöä, kun taas Efremkin on keskittynyt tilastolliseen analysointiin ja venäläisten tekstien kääntämiseen.
Nyt he ovat aloittamassa väitöskirjojensa kirjoittamisen professori Varpu Lindströmin ohjauksessa.
Tutkimuksensa aiheen ja aineiston Saramo on löytänyt projektin parista. Hän tutkii siirtolaisten ja heidän sukulaistensa välistä kirjeenvaihtoa. Yhteensä kirjeitä on seitsemän kokoelmaa, joista kukin sisältää vähintään kymmenen kirjettä.
Kanadansuomalaisten historiaan hänet tutustutti historian professori Ronald N. Harpelle Lakeheadin yliopistosta. Aluksi hän järjesti 7-vuotiaana Kanadaan muuttaneelle Saramolle pieniä käännöstöitä Letters from Karelia -dokumenttielokuvan yhteydestä, ja rikas järjestö- ja kulttuurielämä veivät nuoren tutkijan mukanaan. Maisteritutkielmassaan hän tutki suomalaisia vasemmistonaisia, erityisesti Sanna Kannastoa.
– Kirjeistä paljastuu mielenkiintoisia asioita nuorten siirtolaisten omasta kulttuurista, miten he pukeutuivat ja mitä he harrastivat. Tätä ei löydä mistään virallisista dokumenteista.
Siirtolaisten innokkuus kuitenkin loppui varsin nopeasti.
– Asenteet muuttuivat, kun naapurit alkoivat kadota. Kukaan ei tienyt mitään, ja huhut alkoivat kiertää. Pelokkuus ja yksinäisyys valtasivat ihmisten mielet. Samalla myös monet etuoikeudet lakkautettiin, kuten pääsy muilta kielettyihin kauppoihin.

Kanadansuomalaisten
tutkimustyö jatkuu

Myös Efremkin perehtyy väitöskirjassaan vähän tutkittuun aiheeseen. Hän tarkastelee työssään venäläisiä siirtolaisia Kanadassa kylmän sodan aikana. Siirtolaishistorian pariin hänet johdatti Varpu Lindström.
– Aloitin projektissa kääntämällä venäjänkielistä materiaalia. Sitten tajusin, että siirtolaishistoriassa pystyn yhdistämään kaksi kiinnostuksen kohdettani: Neuvostoliiton ja Kanadan historian.
Lindström on mielissään, että hän on saamassa nuorista lahjakkaista tutkijoista pitkälle työlleen jatkajan.
– Olen opettanut Yorkissa historiaa vuodesta 1981, ja tähän mennessä kukaan ei ole tehnyt ohjauksessani väitöskirjaa kanadansuomalaisten historiasta. Olen jäämässä eläkkeelle ensi syksynä, joten on hienoa, että tutkimus jatkuu.

Aku Karjalainen