Kolumnit
Vapaassa Sanassa julkaistuja toimittajien kolumneja. Keväällä 2009 kolumneja on kirjoittanut Aku Karjalainen.

Toronto uudelle?
Mitä kaupungin perinteinen suomalaiskenttä voi tarjota tulokkaalle? Kaupungin "vanhat suomalaiset" varmasti yllättävät nykysuomalaisen, mutta kokemus voi olla kiinnostavakin.

Meille töihin?
Vapaa Sana ottaa vastaan Suomesta Centre for International Mobilityn kautta harjoittelijoita. Monikulttuurinen Toronto ja sen mediakenttä ovat todennäköisesti mielenkiintoinen kokemus. Muuhun palkkaamiseen VS:llä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia. Hakemukset hoitaa CIMO Helsingissä. Lue tästä mitä Vapaa Sana edellyttää.

Mikä ihmeen Vapaa Sana?

Vapaa Sana on riippumaton viikkosanomalehti, joka ilmestyy kerran viikossa Torontossa. Lehden nimi periytyy 1930-luvulta.

Nimi johtaa joskus lehteä tuntemattoman pitämään Vapaata Sanaa ns hengellisenä lehtenä. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Näillä sivuilla tarjoamme poimintoja sisällöstä, emme koko aineistoa. Vapaa Sana on tilauspohjainen lehti. Vuosikerta maksaa Kanadassa 100 dollaria ja GST-veron, nopeammin kirjepostina 150 dollaria.Tilaukset numeroon 1(416) 321 0808, klo 10-13 Toronton aikaa arkisin.

Yhtiömme

Kustannusyhtiö Vapaa Sana Press julkaisee viikkosanomalehtiä Vapaa Sana (Toronto) ja Canadan Sanomat (Thunder Bay). Yhtiön internetsivustot ovat www.vapaasana.com, www.canadansanomat.com ja www.finnishcanadian.com.

Yhtiön omistajapohja käsittää toistakymmentätuhatta kanadansuomalaista.

Kyselyjen johdosta ilmoitamme, että internetosoite vapaasana.net ei liity tämän kustannusyhtiön toimintaan.

Historiamme

Kesällä 2008 ilmestyi Lauri Toiviasen kirja Vapaan Sanan vaiheista. Tämän linkin takana voitte lukea myös VS:n 75-vuotisjuhlanumeron reportaaseja ja haastatteluja.

AKU KARJALAISEN KOLUMNEJA VAPAASSA SANASSA KEVÄÄLLÄ 2009

Mullistaako sukupolvi Y yhteiskunnan

Yhteiskunnan eri aloilla on vääjäämättä tapahtumassa selkeä sukupolvenvaihdos. Kun suuret ikäluokat vetäytyvät viettämään rattoisia eläkepäiviään, avautuu samalla tilaa myös vallan ja työmaailman huipulta.

Suomessa viime vuosina harmaantunut poliittinen eliitti on vaihtumassa kertarysäyksellä. Esimerkiksi EU-vaaleissa Suomesta tulivat valituiksi muun muassa Riikka Manner, 27, ja Carl Haglund, 30, jotka edustavat selkeästi uutta ikäpolvea harmaantuvassa edustajarivistössä.

Tässä tapauksessa nuoruus ei tarkoita suinkaan kokemattomuutta. Kauppatieteiden maisteri Haglund on ehtinyt työskennellä jo niin toimittajana, mainostoimiston toimitusjohtajana, ruotsalaisen kansanpuolueen ministerien erityisavustajana kuin valtiosihteerinä, kun taas Mannerilta löytyy sekä yhteiskunta- ja kauppatieteiden maisterin tutkinnot, ja hän on työskennellyt ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajana.
Tätä nuorta sukupolvea kutsutaan sukupolvi Y:ksi.

Bruce Tulgan on tutkinut tätä uutta pinnalle noussutta ikäryhmää, ja kirjoittanut kirjan Not Everybody Gets a Trophy: How to Manage Generation Y. Hänen mukaansa tyypillistä tälle sukupolvelle on se, että heillä on valtava määrä itseluottamusta, kunnianhimoa ja asenne, että heidän pitäisi pystyä etenemään nopeasti vastuulliseen asemaan. Ja kaikki tämä tapahtuu nuoremmalla iällä kuin aikaisemmin.

Merkille pantavaa on, että tämä sukupolvi on syrjäyt-tämässä heidän vanhempansa, suuret ikäluokat, jotka mullistivat yhteiskunnallista elämää vieläkin radikaalimmalla tavalla.
Kun suuret ikäluokat tulvivat yliopistojen kampuksille, ja myöhemmin työelämään, kaikkialla läntisessä maailmassa, ei mikään stabiiliksi koettu rakenne jäänyt ravistelematta. Heidän vanhempiensa arvomaailma ja tapa hahmottaa maailmaa ei sopinut enää siihen todellisuuteen, jossa suuret ikäluokat olivat varttuneet.

He halusivat itse määrittää yhteiskunnan, jossa haluavat elää, ja siihen sopivat paremmin kulttuurivallankumous, seksuaalinen vapautuminen, mustien kansalaisoikeustaistelu, kolmannen maailman ongelmiin vaikuttaminen, kylmän sodan lieveilmiöiden vastustaminen ja uusvasemmistolaisuus.

Yhdistävää näillä kahdella sukupolvella, Y:llä ja suurilla ikäluokilla, on asenne, jossa suurempia ja vanhempia ei kumarrella. Oma viesti on saatava läpi – usein hinnalla millä hyvänsä.

Erona kahdella ikäluokalla on kuitenkin yksi keskeinen tekijä: kun sukupolvi Y saavuttaa omat asemansa puku päällä toimistoista kabinetteihin, joutuivat heidän vanhempansa itse raivamaan omat bunkkerinsa, ja tavallisesti siihen tarvittiin mielenosoituksia ja suoraa toimintaa.

Niinpä sukupolvi Y:llä on suora ja valmis reitti, jonka rakenteissa he voivat kiivetä, ja näiden rakenteiden luomiseen suuret ikäluokat ovat enemmän tai vähemmän osallistuneet. Heidän tähtäimessään ei ole välttämättä uuden ja paremman maailman luominen, vaan ennemmin oman uran edistäminen.

Toisaalta kahdesta sukupolvesta löytyy myös toinen yhdistävä tekijä. Työpaikkojen valmennuskonsultti Margaret Miller toteaa Globe and Mailissa, että vastuulliseen asemaan astuneet nuoret ovat hyvin viattomia ja sinisilmäisiä työmaailman kovalle todellisuudelle. Apukeinoksi hän ehdottaa mentori- ja valmennusjärjestelmien kehittämistä.

Samantapaisesta idealismista oli kyse myös 1960-luvulla. Silloin mentorina todellisuuteen toimi poliittinen kahtiajako.

Aku Karjalainen