Etusivulle
Uusin pääkirjoitus
Artikkelit
News in english
Tapahtumia
Yhteystiedot
Kirjakauppa

Tilaukset
Linkit
Lukijoiden mielipiteitä
Hintoja ilmoittelusta
Kolumnit
Vapaassa Sanassa julkaistuja toimittajien kolumneja. Keväällä 2009 kolumneja on kirjoittanut Aku Karjalainen.

Toronto uudelle?
Mitä kaupungin perinteinen suomalaiskenttä voi tarjota tulokkaalle? Kaupungin "vanhat suomalaiset" varmasti yllättävät nykysuomalaisen, mutta kokemus voi olla kiinnostavakin.

Meille töihin?
Vapaa Sana ottaa vastaan Suomesta Centre for International Mobilityn kautta harjoittelijoita. Monikulttuurinen Toronto ja sen mediakenttä ovat todennäköisesti mielenkiintoinen kokemus. Muuhun palkkaamiseen VS:llä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia. Hakemukset hoitaa CIMO Helsingissä. Lue tästä mitä Vapaa Sana edellyttää.


Mikä ihmeen Vapaa Sana?

Vapaa Sana on riippumaton viikkosanomalehti, joka ilmestyy kerran viikossa Torontossa. Lehden nimi periytyy 1930-luvulta.

Nimi johtaa joskus lehteä tuntemattoman pitämään Vapaata Sanaa ns hengellisenä lehtenä. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Näillä sivuilla tarjoamme poimintoja sisällöstä, emme koko aineistoa. Vapaa Sana on tilauspohjainen lehti. Vuosikerta maksaa Kanadassa 100 dollaria ja GST-veron, nopeammin kirjepostina 150 dollaria.Tilaukset numeroon 1(416) 321 0808, klo 10-13 Toronton aikaa arkisin.

Yhtiömme

Kustannusyhtiö Vapaa Sana Press julkaisee viikkosanomalehtiä Vapaa Sana (Toronto) ja Canadan Sanomat (Thunder Bay). Yhtiön internetsivustot ovat www.vapaasana.com, www.canadansanomat.com ja www.finnishcanadian.com.

Yhtiön omistajapohja käsittää toistakymmentätuhatta kanadansuomalaista.

Kyselyjen johdosta ilmoitamme, että internetosoite vapaasana.net ei liity tämän kustannusyhtiön toimintaan.

Historiamme

Kesällä 2008 ilmestyi Lauri Toiviasen kirja Vapaan Sanan vaiheista. Tämän linkin takana voitte lukea myös VS:n 75-vuotisjuhlanumeron reportaaseja ja haastatteluja.


 



 

AKU KARJALAISEN KOLUMNEJA VAPAASSA SANASSA KEVÄÄLLÄ 2009

Medialla housut kintuissa

Luin aamulla lehdestä, että... Televisiossa sanottiin, että... Kuulostaako tutulta? On selvää, että media on yhteiskuntamme yksi vaikutusvaltaisimmista vallankäyttäjistä. Se suodattaa tietoa, kertoo tärkeinä pitämistään asioista, valikoi asiantuntijoita ja hallitsee julkisuuskynnystä. Yritysjohtajalle tai ministerille se saattaa olla vallankäytön väline, mutta hyötysuhteen on mahdollista toimia toisinkin päin: vallanpitäjä voi ollakin medialle tie vallankahvaan.

Monille kansalaisille tiedotusvälineet ovat ainoa väylä saada tietoa siitä, mitä esimerkiksi valtion hallintoelimissä oikein puuhataan. Tietotulva on yksinkertaisesti niin suuri, että kaikkea ei itse voi kahlata läpi, eikä tietopohjakaan välttämättä riitä esimerkiksi kaikkien talousuutisten ymmärtämiseen.

Aina tätä vallankäyttäjän roolia ei huomata – tai haluta tunnustaa. Ennemmin vaalitaan tiukasti vanhaa kuvitelmaa neljäntenä valtiomahtina toimimisesta, mielikuvaa räksyttävästä vallan vahtikoirasta.

Viime vuosina vahtikoiras-ta on tullut vallan juoksu-koira. Irakin sodassa harva tiedotusväline, etenkin Yhdysvalloissa, kyseenalaisti massatu-hoaseiden olemassaoloa. Sotakoneistolle lyötiin vain lisää ammuksia lippaaseen.

Tulos oli median kannalta nolo: valtalehdet, New York Times etunenässä, joutuivat nöyrtymään anteeksipyyntöön myöntämällä “mekin teemme virheitä”.

Oliko tuloksena lisää läpinäkyvyyttä? Ei erityisemmin, sama nimettömien asiantuntijoiden käyttäminen jatkuu edelleen – Watergaten hengessä tietenkin.

Nyt tunkioita pengotaan Walls Streetilla mielikuvi-tuksellisten arvopaperikauppojen ja höveleiden asuntolainojen raunioilla. Vyyhdin hiljalleen purkautuessa on alettu myös pohtia, mikä rooli medialla on ollut tässä kaikessa.

Maaliskuun puolivälissä esitetyssä The Daily Show -ohjelmassa Jon Stewart pisti tiukoille CNBC:n Mad Money -ohjelmaa luotsaavan Jim Cramerin. “Miksi ette kertoneet hedge-rahastojen ja johdannaiskauppojen todellista vaaraa, jos kerran tiesitte vyyhdin riskeistä?”, “Miksi uskottelitte pikaisen rikastumisen mahdollisuuteen?”, “Mihin katosi median kriittisyys?”, hän tiukkasi Cramerilta.

Vastaus kuulosti jälleen perin tutulta: “Teimme virheitä.”

Samalla se kuulostaa kuitenkin kovin teennäiseltä, teatraaliselta. Anteeksipyynnöllä ja inhimillisyyteen vetoamalla kaikki toimijat laitetaan samaan veneeseen. Jokaiseltahan meiltä näkökyky petti, niin pankkiireilta, kuluttajilta, viranomaisilta kuin medialta. Ikään kuin medialla ei olisikaan mitään erityisvastuuta.

Väärin ei ole kuitenkaan vaatia, että tiedotusvälineet tekisivät työnsä parhaalla mahdollisella tavalla, kriittisesti ja vastuullisesti. Siitähän tässä on kysymys.

Aku Karjalainen