Kolumnit
Vapaassa Sanassa julkaistuja toimittajien kolumneja. Keväällä 2009 kolumneja on kirjoittanut Aku Karjalainen.

Toronto uudelle?
Mitä kaupungin perinteinen suomalaiskenttä voi tarjota tulokkaalle? Kaupungin "vanhat suomalaiset" varmasti yllättävät nykysuomalaisen, mutta kokemus voi olla kiinnostavakin.

Meille töihin?
Vapaa Sana ottaa vastaan Suomesta Centre for International Mobilityn kautta harjoittelijoita. Monikulttuurinen Toronto ja sen mediakenttä ovat todennäköisesti mielenkiintoinen kokemus. Muuhun palkkaamiseen VS:llä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia. Hakemukset hoitaa CIMO Helsingissä. Lue tästä mitä Vapaa Sana edellyttää.

Mikä ihmeen Vapaa Sana?

Vapaa Sana on riippumaton viikkosanomalehti, joka ilmestyy kerran viikossa Torontossa. Lehden nimi periytyy 1930-luvulta.

Nimi johtaa joskus lehteä tuntemattoman pitämään Vapaata Sanaa ns hengellisenä lehtenä. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Näillä sivuilla tarjoamme poimintoja sisällöstä, emme koko aineistoa. Vapaa Sana on tilauspohjainen lehti. Vuosikerta maksaa Kanadassa 100 dollaria ja GST-veron, nopeammin kirjepostina 150 dollaria.Tilaukset numeroon 1(416) 321 0808, klo 10-13 Toronton aikaa arkisin.

Yhtiömme

Kustannusyhtiö Vapaa Sana Press julkaisee viikkosanomalehtiä Vapaa Sana (Toronto) ja Canadan Sanomat (Thunder Bay). Yhtiön internetsivustot ovat www.vapaasana.com, www.canadansanomat.com ja www.finnishcanadian.com.

Yhtiön omistajapohja käsittää toistakymmentätuhatta kanadansuomalaista.

Kyselyjen johdosta ilmoitamme, että internetosoite vapaasana.net ei liity tämän kustannusyhtiön toimintaan.

Historiamme

Kesällä 2008 ilmestyi Lauri Toiviasen kirja Vapaan Sanan vaiheista. Tämän linkin takana voitte lukea myös VS:n 75-vuotisjuhlanumeron reportaaseja ja haastatteluja.

AKU KARJALAISEN KOLUMNEJA VAPAASSA SANASSA KEVÄÄLLÄ 2009

Musta ei ole aina mustaa - ei edes valkoisella

Helmikuussa koko Pohjois-Amerikassa vietettiin
Black History Monthia, mustien historian kuukautta. Teemakuukauden tarkoituksena oli sekä kunnioittaa että tuoda esille mustien historiaa ja panosta
pohjoisamerikkalaisen yhteiskunnan rakentamisessa.

Kuin parahiksi täällä Kanadassa samalle kuukaudelle osui Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman vierailu. Kun Yhdysvaltojen ensimmäinen musta presidentti ja Kanadan ensimmäinen musta kenraalikuvernööri kävelivät yhdessä vierekkäin lentokentän punaisella matolla, kiteytyi kuvassa monen 1960-luvun mustan ihmisoikeustaistelijan unelma.

Paljon hehkutettujen teemakuukausien tai päivien viettäminen voi tuntua vieraalta ja ehkä jopa omaa tarkoitustaan vesittävältä – asioiden tunnetuksi tekeminen ja pitkäjänteinen vaikuttaminen jäävät helposti hehkutuksen ja tähtiesiintyjien varjoon.


Toisaalta sanomalehden sivun kääntäminen paljastaa
hetkessä toisenlaisen mielikuvan mustista: jengiväkivalta ja yllättävät ampumavälikohtaukset eivät ole enää kovinkaan harvinaisia Torontossa.

On helppo sanoa, että tämä asetelma on muokannut viime vuosina ihmisten mielikuvaa mustista enemmän kuin mitkään yksittäiset menestystarinat. Näin ollen Black History Monthille on edelleen tilausta, etenkin Torontossa, jota pidetään monikulttuurisuuden ja tasa-arvoisuuden tyyssijana.

Tämä konkretisoitui erinomaisesti näytelmäkirjailija Andrew Moodien näytelmässä Toronto the Good. Siinä musta teinipoika joutuu poliisin pysäyttämäksi, ja sattumalta poliisi löytää autosta laittoman aseen. Näytelmässä kysytään, pysäyttikö valkoinen naispoliisi auton vain siksi, että kuljettaja oli musta vai oliko hänellä oikeasti hyvä syy epäillä kuljettajan vilpittömyyttä. Oikeusjutussa rasismista syytetty poliisi saa asianajajakseen mustan juristin, kun taas aseen hallussapidosta syytettyä mustaa puolustaa valkoinen asianajaja.

Kyseisenä yönä pysäytetty henkilö ei aiheuttanut harmia kenellekään, mutta näytelmän lopussa hän kuolee ampuvälikohtauksessa. Todellisuudesta huolimata, oliko poliisilla kuitenkaan oikeutta pysäyttää poikaa – kenties vain ihonvärin vuoksi.
Auton ratissa olisi voinut olla toisenkinlainen musta, kuten näytelmän alku osoittaa. Poliisia puolustava menestynyt musta asianajaja joutuu itsekin aivan yhtä mielivaltaisen poliisin puhuttelun kohteeksi. Jokaisella on oikeus olla olematta epäilyksen alainen, niin myös asetta luvatta kantaneella ja myöhemmin ammutulla pojalla kuin myös keskiluokkaisella asianajajalla.


Näytelmä ei suinkaan tarjoa helppoja vastauksia
piilevään rasismiin tai vähemmistöjen tasa-arvoisemmalle kohtelulle, päinvastoin.

Varauksellinen suhtautuminen mustiin on joka tapauksessa ymmärrettävää, etenkin mustien väkivaltaisuuksia ja uhoavia rap-videoita pursuavassa todellisuudessa tarkasteltuna.

Muitakin mahdollisuuksia on. Parhaimmillaan Black History Month pystyy vapauttaamaan ihmiset heitä kahlitsevasta näköalattomuudesta. Kun ihminen tiedostaa mustien historian ja heidän aikaansaanoksensa, on hänen mahdollista ymmärtää mustien nykyistä asemaansa paremmin. Tässä tapauksessa ymmärtämisen ei tarkoita suinkaan aina hyväksymistä, vaan ymmärtäminen antaa avaimet havannoida mustien asemaa moniulotteisemmin. Jokaisella mustallakin on omanlaisensa elämänkohtalo – eikä aina väkivallan sävyttämä.

Aku Karjalainen