Nuori, maailmalla tunnustusta saanut
nykysäveltäjä Tomi Räisänen kävi marraskuun
lopulla seuraamassa uuden teoksensa kantaesitystä Montrealin
yliopiston juhlasalissa.
Suomalainen Omenapuun alla sai lämpimimmän vastaanoton
konsertissa, jossa esitettiin myös Beethovenia, Bachia ja meksikolaisen
naissäveltäjän Alejandra Odgersin klarinettikonsertto.
Ensemble Orchestral de Montréal -orkesteria johti nuori montrealilainen
kapellimestari Samy Moussa.
Vasta 29-vuotias Räisänen selittää menestyksensä
salaisuudeksi monille mestarikursseille osallistumisen:
“Ulkomaiset mestarikurssit ovat olleet tärkein osa koulutustani.
Silloin voi työskennellä kuuluisien säveltäjien
kanssa, saa yhteyksiä ja kumulatiivisen efektin seurauksena
nimi alkaa levitä. Nytkin Samy Moussa otti yhteyttä ja
pyysi lähettämään kappaleita näytille.”
Montrealissa Räisänen piti myös ensimmäisen
oman mestarikurssinsa. Hän tulee jatkamaan sitä ensi vuoden
puolella helmikuussa vieraillessaan Ottawassa toisen teoksensa kanssa.
Ottawan Finlande-Canada konsertissa tullaan esittämään
Räisäsen sävellys…Until the Circle Closes sekä
kanadansuomalaisen Jan Järvleppin ja suomalaisten Sampo Haapamäen
ja Jan Mikael Vainion teoksia.
Huilut ja oboet soivat
Omenapuun alla
Vantaalla syntynyt, nyt Klaukkalassa lähellä
Helsinkiä asuva Räisänen kertoo kiinnostuneensa musiikista
oma-aloitteisesti 14-vuotiaana, jolloin hän alkoi soittaa pianoa
ja heti samalla myös säveltää.
Sibelius-Akatemia astui kuvaan ja myös musiikkitieteen opinnot
Helsingin yliopistossa.
”Olen esiintynyt 24 eri maassa. Olen tietoisesti hakeutunut
ulkomaille, koska musiikki on kansainvälinen kieli. Ei kannata
vain tapella kotimaassa esiintymistilaisuuksista.”
Räisänen on voittanut useita palkintoja ulkomailla. Mieleenpainuvin
on ollut toinen palkinto Italian Bolognassa 2 Agoston kilpailussa:
”Viulukonserttoni Nomad esitettiin ulkoilmakonsertissa Bolognan
Piazza Maggiorella. Läsnä oli kolmetuhatta kuulijaa, torilla
oli sadoittain tuoleja, ja esitys myös televisioitiin ja radioitiin.”
”En ole teoreettinen; vihaan paperinmakuista musiikkia. Olen
orgaaninen ja luonnonmukainen. Musiikin pitää kuulostaa
musiikilta, ei kaavalta.”
Omenapuun alla –teoksen viehättävässä
orkesteriversiossa soivat huilut, oboet, klarinetti ja fagotit viulujen
ja lyömäsoittimien lisäksi. Musiikista kirjoittava
suomalainen säveltäjä Jouni Kaipainen on luonnehtinut
teoksen aikaisempaa versiota schönbergiläisittäin
sävyttyneeksi uusklassismiksi.
”Se koostuu pienistä kappaleista, joilla kaikilla on
omenalajikkeiden nimet. Sävellystyö lähtee pienestä
siemenestä, rakennetaan puun runko ja oksat. Sitten tulee näitä
omenoita ja voi korjata satoa,” säveltäjä itse
kertoo.
Räisästä innoittavat suomalaiset säveltäjät
Magnus Lindberg and Kaija Saariaho, jotka kuuluvat tällä
hetkellä maailman kymmenen parhaimman nykysäveltäjän
joukkoon.
Hyvin treenattu
kilpailemaan
Miellyttävä ja rauhallinen säveltäjä paljastaa,
että hän sävellystyönsä rinnalla kuului
kalpamiekkailun Suomen maajoukkueeseen, jonka mukana tuli kierrettyä
maailmaa.
Viisi vuotta sitten hänen piti tehdä symbolinen valinta,
kun miekkailun Sydneyn olympialaisten Euroopan karsinnat ja Sibelius-Akatemian
pääsykokeet sattuivat samaan aikaan. Sibelius-Akatemia
voitti. Onko miekkailussa ja säveltämisesä yhtymäkohtia?
”Ei säveltämisessä mutta itse ammatissa on
yhteistä kilpailullisuus. Olen hyvin treenattu kilpailemaan.
Tiedän miten paljon pitää tehdä pärjätäkseen.
Mitään ei saa hopealautasella.”
Tomi Räisänen on naimisissa Radion Sinfoniaorkesterin
viulistin Anna Hohtin kanssa.
Pariskunnalla on vähän yli vuoden ikäinen Emilia-tytär,
ja toista odotetaan maaliskuussa.
Hän pitää matkustamisesta ja uusien ihmisten tapaamisesta:
”Säveltäminen on outo ammatti. Työtä tehdään
ihan yksin, siihen voi mennä puolikin vuotta tai enemmän.
Se huipentuu sitten oikeaan megasosiaalitapahtumaan, yleisöäkin
salin täydeltä!”
Anneli Lukka, teksti ja kuva
|