Suomen kansallisarkisto Helsingin Rauhankadulla pitää sisällään 50 hyllykilometriä tietoa suomalaisisista. Paljon on tietysti palanut ja tuhoutunut Suomen monissa sodissa ja tulipaloissa, mutta ihmeen kaupalla on säilynyt todellisia harvinaisuuksiakin kuten kuningas Birgerin suojeluskirje, pergamentti, Karjalan naisille vuodelta 1316.
”Meillä on kirkonkirjat mikrofilmattuna koko maasta. Niitä on 1900-luvun alkuun ja taaksepäin niin pitkälle kuin niitä on tehty, 1700-luvulle asti”, kertoo pääjohtaja Matti Nuortevan sihteeri ja tiedottaja Christina Forssell.
”Niitä on myös luovutetuilta alueilta, mutta ei meillä täällä Helsingissä. Systeemiin kuuluu useita maakunta-arkistoja ja Viipurin arkisto muutti sodan jälkeen Mikkeliin, jossa säilytetään nyt Karjalan seurakuntien kirkonkirjat.
”Kaksi kolmasosaa arkiston asiakkaista on yksityishenkilöitä, jotka tekevät sukututkimusta tai etsivät sukulaisiaan vuosikymmenien ja vuosisatojen takaa.”
Ulkomaille muuttaneiden henkilötiedot löytyvät Siirtolaisinstituutissa.
Kansallisarkistossa on kaikki yli 40 vuotta vanhemmat valtion arkistot, tuomiostuinten päätökset ja ja huomattavan laaja yksityisarkistojen kokoelma.
”Yksityisarkistojen osastoon voivat tarjota kokoelmia myös ulkomaille muuttaneet tai heidän omaisensa. Myös yhteisöt, säätiöt, firmat ja muut ei-valtiolliset kokoelmat löytyvät sieltä. Siellä on presidenttien, kulttuurivaikuttajien ja tavallisten ihmisten kokoelmia ja joka vuosi tulee lisää. Ketään ei torjuta, mutta arkisto saattaa suositella jotain muuta suomalaista arkistoa, jonne materiaali paremmin sopisi. Yksityisarkistoista vastaa Marja Pohjola, jolle voi soittaa numeroon (358-9) 228 52 247.”
”Netistä ei löydy luetteloa kaikista yksityiskokoelmista. Meillähän on tosin arkistotietokanta VAKKA. Se on yksi tapa etsiä arkistoja täältä. Toinen on valtakunnallinen yksityisarkistorekisteri. Viranomaisten arkistot löytyvät VAKKA-sivuilta. Yksityisarkistot tulevat pahvilaatikoissa, muovipusseissa tai kapsäkeissä ja ne järjestetään sitten täällä,” Forssell kertoi.
Kansallisarkiston uusklassinen päärakennus on vuodelta 1890, arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema. Arvokkainta on Tukholmasta Haminan rauhan jälkeen saatu valtaisa suomalainen arkistoaines.
”Tämä rakennus on ollut pitkään täynnä, mutta saimme käyttöömme myös entisen Sota-arkiston rakennuksen. Siellä on vielä tilaa, sinne mahtuu 30 hyllykilometriä, minkä pitäisi riittää vuoteen 2015,” Forssell arvelee.
Arkistotyötä vähemmän tuntevat sekä kaukana asuvat voivat ottaa yhteyttä selvitystyöryhmään, joka pyynnöstä ja maksusta hakee aineistoa asiakkaille. Se on varsinaista etsivän työtä, kun usein hyvin vähäisistä vihjeistä joudutaan hakemaan oikeita kansioista.
Arkiston muita ohjelmia ovat muun muassa heraldiikka, sinettejä ja vaakunoita tutkiva ja säilyttävä lautakunta. Asiakirjahallintoa opetetaan viranomaisille. Kansallisarkisto myös päättää, mitkä viranomaisten arkistot säilytetään pysyvästi, mitkä voidaan hävittää. Seulonta on tärkeätä. Valtion viranomaisilta tulee aineistoa valtavasti, eikä kaikki ole tärkeätä. Keskimäärin 15 prosenttia siitä on tarpeeksi tärkeätä säilytettäväksi. Vanhimmat viranomaistiedot ovat kuningas Kustaa Vaasan diktaatit vuodelta 1540, siis jo ennen Helsingin perustamista.
Yksityisarkistojen kokoelmien lahjoittaja itse saa päättää kuinka kauan arkisto on suljettu kokonaan tai osittain. Pääsääntö valtion asiakirjoissa on, että se on julkista, paitsi jos se koskee suhteita toisiin valtioihin ja maan turvallisuutta. Ulkopoliittiset asiakirjat ovat salaisia 25 vuoden ajan.

Tutkimus ihmisluovutuksista
vuosina 1939-55
Kesällä 2004 valtioneuvosto päätti antaa Kansallisarkistolle tehtäväksi tutkia jatkosodan ihmisluovutukset Saksalle. Tämä on erityisprojekti, jonka johdossa on Jukka Lindstedt ja siinä on mukana kuusi muuta tutkijaa ja avustajaa.
Kirjailija Elina Sana oli vuonna 2003 saanut valmiiksi dokumenttiteoksensa Luovutetut ja siinä todistetaan, että Suomesta luovutettiin Saksaan aiemmin tunnetun kahdeksan juutalaispakolaisen lisäksi yli 2000 sotavankia ja toista sataa siviiliä ja että luovutettujen joukossa oli noin 70 juutalaista. Mukana ei ollut yhtään Suomen kansalaista, mutta Suomi ei siis suojellut kaikkia Suomesta turvaa etsinyttä juutalaista. Kahdeksan juutalaisen luovutuksesta ei hallitus ollut vastuussa, koska päätöksen teki kaikkien tiedossa olevien asiakirjojen mukaan sodanaikaisen Valtiollisen poliisin päällikkö Arno Anthoni. Tämä sai vain varoituksen vähäisestä virkavirheestä. Seitsemän kahdeksasta luovutetusta kuoli pian Auschwitzin kaasukammioissa. Heille on pystytetty muistomerkki Helsingin Tähtitorninmäelle.
Joidenkin venäläisten sotavankien ja eri kansallisuutta edustavien siviilien luovutusta perusteltiin sillä, että näin suojeltiin Suomen varsinaista juutalaisväestöä, jota myös oli vaadittu luovutettavaksi Saksaan. Saksalaisia kiinnostivat Suomen vangitsemat venäläiset politrukit, upseerit ja NKVD:n miehet. Joskus saatiin Saksan kanssa sotavankeja vaihdettaessa Saksan leireillä olleita suomensukuisia vankeja vastineeksi.
Sanan teos oli luettu myös Simon Wiesenthal -keskuksessa Wienissä ja sieltä lähetettiin presidentti Tarja Haloselle pyyntö selvittää nämä luovutukset. Valtioneuvosto nimitti professori Heikki Ylikankaan tekemään suosituksen jatkotoimista. Ylikankaan esityksestä valtioneuvosto antoi Kansallisarkistolle tehtäväksi erityisprojektin asiasta.
Sen mandaatti kasvoi paljon laajemmaksi. Saman tutkijaryhmän velvollisuudeksi tuli myös selvittää luovutukset Neuvostoliittoon sodan jälkeen sekä sotavankien kuolemat Suomen vankilerillä. Suomessa kuoli näillä leireillä lähes 19 000 venäläistä sotilasta, mikä on huomattavan suuri määrä. Tutkimus kattaa myös Itä-Karjalan sotilashallinnon avaamilla leireillä kuolleet.
Suomesta Neuvostoliittoon palautettujen 50 000 inkeriläisen siviilien kohtaloa tutkimusprojekti ei kata, mutta se voi tulla myöhemmin esille.
Suomen armeijassa palvelleiden eestiläisten ja heimosotilaiden palautus Neuvostoliittoon kuuluu myös tutkimuksen piiriin. Kaikki eivät ehtineet paeta Ruotsiin, ennen kuin Neuvostoliiton valvontakomissio ja sisäministeri Yrjö Leinon alainen niinsanottu. kommunisti-Valpo alkoivat jahdata inkeriläis- ja eestiläissotilaita.
Lindstedtin tutkijaryhmä aloitti työnsä viime marraskuussa ja se kestää syksyyn 2008 asti.
Lauri Toiviainenuorolaiset eivät säästelleet ylisanoja Pohjois-Amerikan kiertueen viimeisen konsertin jälkeen. Toronton yliopiston kampuksella sijaitseva historiallinen Hart House Hall oli valloittanut turkulaisten sydämet.