Tuleeko Kanadasta vihdoin salibandymaa?

Harva urheilulaji on saavuttanut yhtä suuren suosion yhtä nopeasti kuin salibandy (kotoisemmin sähly). Kyseinen pääosin 80-luvulla kehitetty nopeatempoinen mailapeli on noussut vajaassa 20 vuodessa isoksi lajiksi Euroopan jääkiekkomaissa –erityisesti Suomessa, Ruotsissa ja Tshekissä, ja se on jatkanut leviämistään myös muualle maailmaan kuten Australiaan ja Singaporeen.
Pikkuhiljaa laji on alkanut rantautua myös Pohjois-Amerikkaan, jossa lajia ovat pääasiassa levittäneet suomalaiset ja ruotsalaiset yliopisto-opiskelijat. Laji on nyt Kanadassa lähtökuopissa ja kysymys kuuluukin onnistuuko laji valloittamaan jääkiekkohullun Kanadan samalla lailla kuin Suomen tai Tshekin?

Salibandy Kanadassa
Kanadan suurin salibandykeskittymä sijaitsee Suur-Toronton alueella, jossa viime viikolla järjestettiin Pohjois-Amerikan suurin salibandyturnaus ”Canada Cup”. Tämän nyt kolmatta kertaa järjestetyn turnauksen, kuten koko Toronton alueen salibandytoiminnan, puuhamiehenä toimii 25-vuotias Juha Mikkola.
Kuten niin monessa muussakin pohjoisamerikkalaisessa kaupungissa, Suomessa syntynyt ja kasvanut Mikkolakin toi lajin ensin Toronton yliopiston kampukselle, jossa hän vuonna 2002 perusti yliopistolle salibandyklubin. Mikkolalla oli kuitenkin lajin suhteen paljon kunnianhimoisemmat suunnitelmat kuin monella muulla lajin tuontimiehellä: hän halusi nähdä lajia pelattavan ei vain Toronton yliopistossa, vaan koko Kanadassa.
Vuonna 2005 Mikkola perusti Ontario Floorball/Unihockey Federationin (OFUF), joka kunnianhimoisesti pyrkii Ontarion provinssin lisäksi edistämään lajia koko Kanadassa ja Pohjois-Amerikassa laajemminkin. Työsarkaa Mikkolan organisaatiolla riittääkin, sillä salibandytoiminta muualla Kanadassa on vielä aivan alkutekijöissään -Ontarion lisäksi lajia pelataan jonkinlaisella joukolla ainoastaan Albertan ja Quebecin provinsseissa. Mikkola on kuitenkin näiden muutamien vuosien aikana kasvattamaan lajin pelaajajoukkoa kourallisesta tuhansiin mikä ei ole täysin tuntemattomalle lajille huono saavutus. Ei varsinkaan kun jääkiekko ja siitä kehitetyt sisälajit kuten ball hockey ovat suvereenisti hallinneet tähän asti maan mailapelikenttää.

Koulut etusijalla
Lajin harrastajien määrää Kanadassa on Mikkolan mukaan vaikea arvioida. Rekisteröityneitä pelaajia Mikkolan liitossa on ainoastaan 300, mutta kun otetaan mukaan lajia epävirallisemmin harrastavat nousee ihan toisiin lukemiin.
Salibandyn harrastajien määrää kasvattaa erityisesti lajin vieminen kouluihin.
"Esimerkiksi Edmontonissa on 25 koulua, jotka ovat ottaneet salibandyn ohjelmaansa eli 3000 oppilasta pelaa lajia kaupungissa säännöllisesti" , Mikkola kertoo.
Mikkola näkeekin Lapset ja nuoret tärkeässä osassa lajin levittämisessä. "Aikaisemmin toimimme enemmän yliopistourheilun parissa -lähinnä siksi , että olimme kaikki itse opiskelijoita", Mikkola kertoo.
"Mutta kun olemme ajatellet lajin tulevaisuutta, koulut ovat nousseet ykkössijalle. -Sieltä ne tulevaisuuden pelaajat tulevat", hän sanoo.
Laji on iskenyt koulujen suhteen hyvään saumaan, sillä Kanadassa, kuten muissakin länsimaissa, lasten ylipainoisuus on puhuttanut ammattikasvattajia ja vanhempia. "Nyt on ollut hyvä aika tuoda jotain uutta", Mikkola sanookin. Mikkola kumppaneineen on käynyt näyttämässä lajia koululautakunnissa ja sana on alkanut levitä.
Salibandyn markkinointia on edesauttanut samat ominaisuudet, jotka ovat tehneet lajista suositun Euroopassa.
"Salibandy sopii hyvin kouluihin sen turvallisuuden ja helppouden takia", Mikkola kertoo. Lajia on esimerkiksi helpompi pelata kuin jääkiekkoon perustuvaa floor hockeytä, jota kanadalaisissa kouluissa on tavallisesti pelattu, hän selostaa. "Lisäksi salibandy on lajina hyvin edullinen", hän jatkaa lajin hyvien puolien listaamista.

Melkein kuin jääkiekkoa
Koska jääkiekko on Kanadassa lähes virallisen uskonnon asemassa, on salibandyä pyritty myymään eräänlaisena jääkiekon tukilajina, joka kehittää jääkiekossa tarvittavia teknisiä taitoja kuten mailankäsittelyä. Jääkiekon suoraa haastamista juniorilajina Mikkola kumppaneineen ei ole yrittänyt -se olisi Kanadassa riskitaltis taktiikka.

Selena Pitts ja Brigitte King ovat Canada Cupissa katsomassa poikiensa ja tyttärenpoikiensa pelejä. Pittsin 8- ja 14 –vuotiaat pojat, Kingin tyttärenpojat, eivät ole pelanneet salibandya kauaa, mutta ainakin Pitts ja King ovat jo innostuneita lajista.
”En ymmärrä miksi laji ei ole levinnyt aikaisemmin!”, King ihmettelee. Jääkiekko on kuulunut olennaisesti perheen arkeen, mutta sekä Pitts ja King ovat kyllästyneet jääkiekon kalleuteen. ”Se, että laji on halpa on todella tärkeää. Jääkiekkokustannukset ovat päässeet irti käsistä –erilaiset maksut, varusteet, jääaika…”, King luettelee lajin rahareikiä.
”Mutta koska salibandy muistuttaa jääkiekkoa, lapset, jotka ovat innostuneita jääkiekosta voivat kiinnostua lajista”, Pitts lisää. Molempien mielestä lajin vieminen kouluihin on loistava idea. ”Ball hockeytä” pelaava Pitts jopa pohtii josko lajinvaihto hänen omalla kohdallaan olisi paikallaan.
”Nautin ball hockeystä, mutta pelissä käytettä pallo todella sattuu kun se osuu. Lisäksi pelissä täytyy käyttää kypärää”, Pitts valittelee.
Pittsin 8-vuotias poika Naylor on pelannut lajia kaksi kuukautta. Salibandy on Naylorin mukaan ”ok”, mutta kun pojalta kysyy mitä hän haluaa tulevaisuudessa pelata, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä: ”jääkiekkoa”.

Ajanviettolaji vai kovatasoista urheilua?
Canada Cupin katsomossa istuu pelejä seuraamassa myös Andrew Loudzenex ja Dave Schneider, jotka pelaavat turnauksessa Mississaugan joukkueessa. Molemmat nuoret miehet tunnustautuvat jääkiekkomiehiksi, ja salibandyn viehätys perustuu heillekin ainakin osittain sen samankaltaisuuteen jääkiekon kanssa.
Loudzenex kertoo pelanneensa salibandyä jo kotimaassaan Latviassa, mutta Schneiderille laji on melko uusi, niin kuin itse asiassa suurimmalle osalle Mississaugan joukkuetta.
”90 prosenttia joukkueestamme on pelannut lajia viisi kuukautta”, vuoden lajia harrastanut Schneider kertoo.

Loudzenex ei näe salibandyn menestykselle Kanadassa mitään esteitä, mutta Schneider on hieman skeptisempi.
”Kyllä tässä vähän aikaa menee ennen kuin lajista tulee todella suosittu”, hän toteaa. ”Kanadassa syntyneiden on vaikea hyväksyä, että peli ei ole yhtä fyysistä kuin jääkiekko”, Schneider sanoo.
”Minulle ainakin oli vaikeaa tottua pelin sääntöihin”, hän jatkaa.
Montrealissa salibandytoimintaa käynnistänyt Eero Piilokivi on samaa mieltä siitä, että kanadalaisilla saattaa olla tietty varauksellinen asenne lajiin, joka näyttää jääkiekolta, mutta josta puuttuu taklaukset.
”Kanadassa on olemassa tietty kovan pelin ideologia”, Piilokivi muotoilee.
Toisaalta lajin "pehmeydessä" saattaa piillä myös lajin menestyksen avain ”Harrastusjääkiekkoa pelatessa tulee paljon vammoja –se ei ole kivaa”, Schneider sanoo. "Salibandyn tulevaisuus Kanadassa voikin olla nimenomaan kevyempänä ajanvietelajina”, hän pohtii
.
Kaikki eivät kuitenkaan näe salibandyn leimautumista pelkäksi ajanviettolajiksi lajin leviämisen kannalta hyvänä asiana. Kanadassa salibandymailamarkkinoita haistelemassa oleva urheiluvälinevalmistaja Karhun vientipäällikkö Marianne Brunou näkee toimivan liigatoiminnan liittyvän olennaisesti lajin nousuun. Kovatasoinen liiga yhdessä koulutoiminnan kanssa on hänen mukaansa ideaali.
”Saksassa esimerkiksi on osattu kouluprojektit, mutta siellä ei ole liiganpyörittämisosaamista”, hän sanoo. Se on Brunoun mukaan ainakin osasyy siihen miksi salibandy ei ole niin iso laji Saksassa kuin se on Suomessa, Ruotsissa tai Tshekissä. Toisaalta Brunou kyllä sanoo ymmärtävänsä, että säännöllisesti pelattavat liigaottelut ovat Pohjois-Amerikassa vaikeita järjestää, koska välimatkat ovat niin pitkiä. Tällä hetkellä Pohjois-Amerikan salibandyliiga perustuukin kahteen turnaukseen. Canada Cup on näistä toinen.

Juha Mikkola ei kiellä kovatasoisen liigan tärkeyttä koska se hänen mukaansa vie pelin tasoa eteenpäin ja antaa junioreille esikuvia, mutta hän epäilee että Suomen tasoisen salibandysarjan syntymiseen Kanadassa menee vielä aikaa.
Hän ei kuitenkaan yhtään epäile etteikö lajilla olisi jääkiekon luvatussa maassa loistavaa tulevaisuutta.
"Eniten me taistelemme tätä lajin tuntemattomuutta vastaan", Mikkola toteaakin. Tuntemattomuus on toisaalta alkanut hieman hälventyä kun Canada Cupin alla maan suurin sanomalehti Toronto Star julkaisi lajista koko sivun jutun ja televisiokanavat ovat käyneet kuvaamassa taidokkaita salibandynpelaajia uutis- ja aamuohjelmiinsa.
Myös Brunou tuntuu olevan varovaisen optimistinen lajin mahdollisuuksista Kanadassa.
”Neljä vuotta sitten en uskonut siihen, että täällä voisi tapahtua mitään”, hän kertoo. Nyt tilanne on hänen mukaansa vähitellen muuttumassa.

Kenties Kanadasta on vihdoin tulossa salibandymaa.

Virpi Oinonen, teksti ja kuvat