Natoon vai ei?
Natojäsenyys on noussut pysyväksi keskustelun aiheeksi Suomessa.

Suomessa oli joskus aika, jolloin Nato -jäsenyydestä keskustelu julkisuudessa oli vähintäänkin vaikeaa. Joko sanottiin, että asia ei ole ajankohtainen tai sitten ne harvat, jotka koittivat julkisesti keskustella Nato-jäsenyydestä leimattiin sotaintoilijoiksi.
Viime vuosina keskustelu on kuitenkin nytkähtänyt käyntiin ja Nato-jäsenyydestä on vihdoin alkanut tulla julkisuudessa salonkikelpoinen puheenaihe.

Miksi ei?
Kun Suomessa keskustellaan Natosta on yksi henkilö, jonka nimi pulpahtaa esiin säännöllisin väliajoin. Kyseessä on Suomen johtavaksi Nato-asiantuntijaksikin tituleerattu, puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikkö Pauli Järvenpää.
Kun Järvenpäältä kysyy miksi Suomen pitäisi liittyä Natoon saa eteensä vastakysymyksen: ”Miksi ei?”.
Nato on Järvenpään sanojen mukaan ”demokraattisten, ihmisoikeuksia kunnioittavien läntisten oikeusvaltioiden välinen sotilaspoliittinen yhteistyöjärjestö”.
”Eikö ole päinvastoin vähän kummallista, että Suomi on tämän joukon ulkopuolella?”, hän kysyy.

Hän myös muistuttaa, että Suomi osallistuu jo nyt vahvasti Naton tarjoamaan rauhankumppanuusyhteistyöhön.
”Jopa niin, että se on väkilukuun suhteutettuna yksi vahvimmista panostajista Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin Kosovossa ja Afganistanissa”, hän sanoo.
”Me teemme työtä, mutta emme ota siitä palkkaa eli kannamme vastuuta, mutta emme nauti jäsenyyden eduista”, Järvenpää ihmettelee.

Jäsenyyden etuihin kuuluu tietenkin, ja ennen kaikkea, sotilasliiton tarjoama apu jos jäsenvaltioon hyökätään. Mutta mikä Suomea nyt uhkaisi? Maan historiassa ei ole koskaan ollut turvallisempaa aikaa, monet sanovat. Kukaan poliitikko tai asiantuntija ei Suomessa esimerkiksi pidä nyky-Venäjää, saatikka mitään muutakaan maata, sotilaallisena uhkana Suomelle. Järvenpää on heidän kanssaan samaa mieltä. Hän kuitenkin muistuttaa, että Suomen puolustusta suunnitellessa täytyy aina katsoa kauemmas eteenpäin. ”Mistä me tiedämme, minkälaisessa maailmassa me 15-20 vuoden päästä elämme?”, hän kysyy.

Nato tekee Suomesta terroristien maalitaulun?
Monien mielestä Suomi, joka perinteisesti on halunnut pysyä kaikkien konfliktien ulkopuolella, tekisi itsestään Nato-jäsenyyden kautta osallisen hankaliin kansainvälisiin konflikteihin ja Suomen sekä suomalaiset kriisinhallintaoperaatioihin osallistuvat sotilaat potentiaalisiksi maalitauluiksi esimerkiksi terrori-iskuille.

Moni ajattelee nimenomaan Yhdysvaltojen ”terrorismin vastaista sotaa”, ja arvelee, että osallisuus USA-johtoisessa sotilasliitossa liittäisi Suomen automaattisesti Yhdysvaltojen liittolaiseksi sen sotilasoperaatioissa ympäri maailmaa. Tässä ajattelutavassa on Järvenpään mukaan kaksi virhettä.
Ensinnäkin hän haluaa muistuttaa, että suomalaisia on jo ennen nykyistä terroriaaltoa ollut rauhanturvatehtävissä vaarallisissa paikoissa. Näissä paikoissa ei Natoon kuulumattomuudesta ole ollut erityistä suojaavaa vaikutusta.
”En usko, että Nato-jäsenyydellä sinänsä on tekemistä sen suhteen olemmeko maalitauluja - ei puoleen eikä toiseen”, hän sanoo.
”Meidän joukkoamme vastaan hyökättiin esimerkiksi juuri runsas kuukausi sitten Afganistanissa. Hyökkäävällä väkijoukolla oli käytössään rynnäkkökivääreitä, käsikranaatteja ja jopa sinkoja. Ei se väkijoukko ajatellut, onko Suomi Natossa vai ei”, hän sanoo.

Toinen virhe liittyy ajatukseen siitä, että Yhdysvallat määrää Natossa ja pakottaa muut jäsenet osallistumaan omiin sotilasoperaatioihinsa, joiden perusteita muut eivät välttämättä allekirjoita.
”Ei USA tietenkään ole mikä tahansa maa. Se on maailman tällä hetkellä ainoa supervalta, jolla on hallussaan ylivoimainen sotilasmahti”, Järvenpää toteaa.
Natossa se ei kuitenkaan Järvenpään mukaan jyrää muita.
”Yhtään päätöstä ei Natossa synny, elleivät kaikki 26 jäsenmaata ole asiasta samaa mieltä. Islanti, asukkaita vajaat 300 000 eikä edes puolustusvoimia, voi siis halutessaan estää päätöksen syntymisen, eikä siihen ole USA:lla nokan koputtamista”, hän sanoo.
Monet kuitenkin epäilevät onko Suomen kaltaisilla pienillä mailla todellisuudessa mitään sananvaltaa operaatioista päätettäessä, vaikka paperilla olisi minkälaisia oikeuksia hyvänsä. Kulissien takanahan painostus voi olla kovaa.
“Ihan samalla tavalla kuin muissakin kansainvälisissä järjestöissä kaikilla jäsenvaltioilla on omat kansalliset etunsa ajettavanaan ja ne kaikki pyrkivät ajamaan niitä mahdollisimman hyvin”, Järvenpää sanoo.
”Pienet ovat kuitenkin Natossa pärjänneet yleisesti ottaen oikein hyvin”, hän sanoo ja viittaa parin vuoden takaiseen suomalaiseen tutkimukseen, joka tarkasteli pienten jäsenmaiden vaikutusmahdollisuuksia Natossa.

USA ja Nato -ikuisesti yhdessä..?
Yhdysvaltoihin liittyy myös toinen usein esitetty kysymys Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä keskusteltaessa. Koska Yhdysvallat on Naton keskeisin jäsenmaa, se on myös paras turvatakuu mahdollisen hyökkäyksen varalta. Yleisesti kuitenkin puhutaan, että USA saattaa tulevaisuudessa menettää kiinnostuksensa Natoon, ja jos tämä tapahtuu, Nato muuttuu paperiorganisaatioksi ilman todellista voimaa.

”Totta on, että USA on muuttumassa ja sen strategiset mielenkiinnon kohteet ovat maantieteellisesti siirtymässä Euroopasta Tyynen valtameren alueelle”, Järvenpää sanoo.
”En silti oikein jaksa uskoa, että USA:n mielenkiinto Natoon olisi hiipumassa. Esimerkiksi juuri muutama viikko sitten julkaistun USA:n kansallisen puolustusstrategian mukaan Nato säilyy edelleenkin amerikkalaisten tärkeimpänä yhteistyökanavana Eurooppaan.
Natosta on myös tulossa globaalin kriisinhallinnan väline, ja USA tukee vahvasti tätä muutosta. Vahva linkki USA:n ja Naton välillä siis tulee näillä näkymin säilymään”, hän selostaa.
Tulevaisuutta ei kuitenkaan kukaan voi ennustaa. Se onko USA tulevaisuudessa yhtä sitoutunut Natoon kuin nyt jää nähtäväksi.

Nato ja kriisinhallinta
Jotkut suomalaiset ajattelevat jäsenyyden sotilasliitossa tarkoittavan, että periaate rauhanrakentamisesta diplomatian ja perinteisen rauhanturvatoiminnan keinoin hylätään ja niiden sijaan rynnätään maailmalle ase kourassa sotimaan. Monet esimerkiksi puhuvat kuinka suomalaiset sotilaat palaavat kotiin Nato-operaatioista ”sinkkiarkuissa”.

Tässä kohtaa on hyvä pohtia hetki maailman muuttumista. Konfliktit nimittäin ovat viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana muuttaneet muotoaan valtioiden välisistä valtioiden sisäisiksi tai valtioiden rajat ylittäviksi.
Nämä konfliktit ovat hankalia, sillä niissä ei sodita armeija vastaan armeija –periaatteella, vaan toisiaan vastaan taistelevat erilaiset, usein maan rajat ylittävät, uskonnolliset ja etniset ryhmittymät, jotka käyttävät juuri terrori-iskujen tapaisia keinoja ”vanhan ajan” taisteluiden sijaan.

Siviilit ovat näissä usein epämääräisiltä tuntuvissa uusissa konflikteissa aina niitä suurimpia kärsijöitä. Entisen Jugoslavian sota ja Ruandan ja Sudanin kansanmurhat ovat esimerkkejä miljoonia ihmisuhreja vaatineistauuden ajan tragedioista.
Kansainvälinen yhteisö ei ole kuitenkaan oikein tiennyt miten reagoida näihin uudentyyppisiin sotiin, joissa rintamalinjat eivät menekään välttämättä valtioiden rajojen mukaisesti.YK esimerkiksi on usein ollut halvaantunut tällaisten selkkausten edessä. Muun muassa vanha kansainvälinen periaate, että valtioiden sisäisiin asioihin ei saa puuttua, on tehokkaasti sitonut sen kykyä toimia.

”Kasvava joukko kansalaisia - poliitikkoja ja tavallisia ihmisiä - tuntuu kuitenkin nykyään ajattelevan, että emme saa jäädä toimettomina seuraamaan, kun paha on jossain maailman kolkalla valloillaan. Että on olemassa vastuu suojella, ‘responsibility to protect’, kuten Kanadan YK:ssa lanseeraamassa aloitteessa sanotaan”, Järvenpää sanoo.
”Jos näin on, on siihen oltava myös kunnon työkalut. On kehitettävä menetelmiä, eikä yksistään sotilaallisia, joiden avulla voidaan vastuuta kantaa”, Järvenpää toteaa.
Natosta on Järvenpään mukaan kehittymässä juuri tällainen uusi globaalin kriisinhallinnan väline.

Uusissa konflikteissa on vaikeaa myös se, että ne eivät yleensä koske vain sitä aluetta, jonne konfliktit maantieteellisesti keskittyvät.
”Meidän maapallomme on niin pieni, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Konflikti kaukana maan rajojen ulkopuolella voi vaikuttaa myös sellaisen syrjäisen maan kuin Suomen turvallisuuteen”, Järvenpää sanoo. Samaa argumenttia on käyttänyt myös Kanadan pääministeri Stephen Harper perustellessaan kanadalaisten joukkojen läsnäoloa Afganistanissa.
Kyse on siis toisin sanoen myös oman turvallisuuden itsekkäästä parantamisesta. Kun potentiaalinen ruutitynnyri kaukana toisella puolella maapalloa saadaan rauhoittumaan, riski konfliktin leviämisestä tai negatiivisista vaikutuksista muualla pienenee. Näin siis ainakin teoriassa.

Niille suomalaisille, jotka haluavat pysyä erossa moisista kriisinhallintaoperaatioista sanottakoon, että Suomi on jo niissä mukana. Suomalaisia sotilaita on myös ollut jo jonkin aikaa mukana Nato-johtoisissa operaatioissa. Ensi vuoden alusta Suomi on lisäksi mukana EU:n omissa nopean toiminnan joukoissa, jotka voidaan lyhyellä varoitusajalla lähettää kriisipesäkkeisiin minne päin maailmaa tahansa.

Ei jäseneksi ilman kansan suostumusta
Suomen Nato-jäsenyys riippuu nyt ennen kaikkea kansalaismielipiteestä, sillä Naton säännöt kieltävät ottamasta jäseneksi maata jossa väestön enemmistö vastustaa liittoutumista.
Tällä hetkellä vain noin 21prosenttia kansalaisista on selkeästi jäsenyyden kannalla. Se ei ole luku, jolla Naton lippua vielä veivattaisiin salkoon Suomen kamaralla.
Toisaalta viime lokakuussa TV-Uutisten teettämän kyselyn mukaan 49 prosenttia suomalaisista antaa tukensa tasavallan presidentille ja pääministerille, jos he perustelluista syistä päättävät hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä.
Tulevaisuus tulee näyttämään jääkö Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys pelkäksi rattoisaksi keskustelunaiheeksi, vai tuleeko siitä lopulta jonain päivänä todellisuutta.

Virpi Oinonen