|
Kutsumuksena sosiaalityö
-Arthur Salmelle kaikkein tärkeintä on
ihmisten auttaminen
Toronton kaupungin sosiaalityöntekijänä
(englanniksi case worker) työskennellyt Arthur Salmi (58) on
tyytyväinen 30 vuotta sitten tehtyyn uravalintaansa. “Se,
että pystyy auttamaan ihmisiä on tavattoman palkitsevaa”,
Salmi kertoo. Salmi onkin yksi niistä harvoista ihmisistä,
jotka voivat puhua ammatistaan kutsumuksena.
Koneet vaihtuivat ihmisiin
Sosiaalityö ei kuitenkaan ollut South Porcupinessä, Ontariossa
suomalaisperheeseen syntyneen Salmen ensimmäinen ammattiala.
Salmella oli nimittäin takanaan jo 10 vuoden työura konetekniikan
parissa, kun hän päätti ryhtyä sosiaalialalle.
Idean alan vaihtoon Salmi sai tutustuttuaan sosiaalialan ihmisiin,
joista hänen mukaansa suorastaan loisti työn ilo. Kontrasti
Salmen omaan työynpäristöön ei olisi voinut
olla suurempi. Omalla työpaikallaan Salmella kun oli lähinnä
“kuivia, henkisesti (jos ei välttämättä
fyysisesti) vanhoja miehiä, joilta puuttui huumorintaju”.
Nuoren ja auttamishaluisen miehen ei tuolloin, 70-luvun alkupuolella,
siten tarvinnut kauaa miettiä alan vaihtoa. Työuransa
sosiaalialalla hän aloitti vuonna 1973, valmistuttuaan kahden
vuoden opintojen jälkeen sosiaalialan työntekijäksi
Timminsissä sijaitsevasta Northern Collegesta.
Tekniikan alan kokemus ei kuitenkaan Salmen mukaan ole mennyt hukkaan,
vaikka ala vaihtuikin ihmisläheisempään ammattiin.
“Teknisessä työssä tarvittavasta tarkkuudesta
on ollut hyötyä myös sosiaalityössä”,
rahoja ja ihmisten tietoja ammatikseen syynännyt Salmi kertoo.
Hienotunteisuutta
Toronton kaupungille Salmi tuli töihin vuonna 1976. Salmen
pääasiallinen tehtävä on ollut haastatella avustuksia
hakevia ihmisiä ja päättää mikäli
he täyttävät avustusten saamiseen vaadittavat kriteerit.
Tähän tehtävään liittyen hän on tarkastunut
ihmisten vuokra- ja palkkakuitteja, kysellyt ihmisten elämäntilanteista
ja ylipäätään udellut asioita, joita moni ihminen
ei välttämättä kovin mielellään kerro
vieraalle ihmiselle. Uransa alkupuolella erityinen haaste olivat
vanhemmat ihmiset, joille itseään paljon nuoremman miehen
utelut saattoivat tuntua erityisen epämukavilta. Salmi kuitenkin
yritti parhaansa lievittääkseen tilanteen epämiellyttävyyttä
asiallisella esiintymisellä. “Ammattimaisuus ja kunnioitus
ovat minulle tärkeitä sanoja”, Salmi kertookin.
Yksi tapa tehdä haastattelutilanteesta helpompi oli kysyä
vaikeat kysymykset ensiksi. “Kun monilla muilla sosiaalityöntekijöillä
oli tapana jutella hakijalle ensin mukavia ja sitten siirtyä
epämukavimpiin kysymyksiin, minun tekniikkani oli kysyä
ikävät kysymykset ensin ja vasta lopuksi puhua mukavammista
asioista”, Salmi kertoo. “Sillä tavoin ihmisille
jäi parempi mieli”, hän lisää. Salmi kertookin,
että hänelle oli tärkeää antaa vaikeassa
tilanteessa oleville ihmisille toivoa. “Vaikka vain sanomalla,
että lupaan perehtyä heidän asioihinsa”, hän
kertoo.
Paperityötä ja bisnesajattelua
Pitkä kokemus alalta antaa Salmelle perspektiiviä arvioida
miten sosiaalityö on Ontariossa muuttunut niinä vuosina
jolloin hän on ollut Toronton kaupungin palkkalistoilla.
Selkein muutos, jota hän on vuosien mittaan havainnut on paperityön
määrän lisääntyminen varsinaisen päätyön
kustannuksella. Kun Salmi aloitti työt 70-luvulla hän
saattoi perehtyä asiakkaiden asioihin paljon kauemmin kuin
90-luvulla. Sosiaalialan ihmiset eivät ole kuitenkaan Salmen
mukaan kovin kärkkäästi kritisoineet tätä
kehitystä, sillä “me olemme mukavia ihmisiä,
emme me valita”, ammattiyhdistyksessä aktiivisesti toiminut
Salmi toteaa. Hänen mielestääntoimistotehtävät
kuten arkistoinin voisi kuitenkin hyvin antaa alemman palkan ja
alemman koulutuksen omaaville ihmisille.
Toinen muutos, jonka Salmi on alallaan havainnut on bisnesajattelun
juurtuminen myös sosiaalityöhön. Systeemi onkin Salmen
mielestä huolestuttavasti menossa amerikkalaiseen suntaan,
jossa raha määrää miten ihmistä voidaan
auttaa. Esimerkkinä hän käyttää terveydenhuoltoa.
“Ennen lääkäri saattoi viettää kaksi
tuntia potilaan kanssa, koska hän ajatteli potilaan tarvitsevan
nuo kaksi tuntia”, hän sanoo. “Nyt lääkäreillä
on paine viettää mahdollisimmman vähän aikaa
potilaan kanssa”, hän jatkaa. Voiton tavoittelu on toisin
sanoen Salmen mukaan ohittamassa ihmisen oikeuden saada apua.
Huolestuttavana ilmiönä Salmi pitää myös
moraaliajattelun hiipimistä sosiaaliavustusten myöntämiseen.
Sata vuotta sitten puhuttiin köyhistä, jotka ansaitsevat
avustuksen (deserving) ja köyhistä, jotka eivät ansaitse
avustusta (undeserving), Salmi kertoo. Sittemmin tällainen
ajattelu hylättiin ja ihmiset olivat oikeutettuja avustuksiin
riippumatta siitä mten he olivat avunalaiseen tilanteeseen
joutuneet. “Nyt ollaan palaamassa takaisin tähän
vanhaan järjestelmään”, Salmi pahoittelee.
Esimerkkinä hän pitää kodittomien ihmisten ilmestymistä
Toronton kaduille. “Nyt kaduilla on kodittomia ihmisiä,
30 vuotta sitten ei ollut yhtäkään”, hän
sanoo. “Miten on mahdollista, että varakas Ontarion provinssi
ei voi auttaa näitä ihmisiä saamaan suojaa kylmässä
kanadalaisessa talvessa?”, hän kysyy.
Hän ei kuitenkaan täysin tuomitse nykyistä järjestelmää
“Joissain asioissa järjestelmästä on tullut
parempi, joissain tapauksissa huonompi”, Salmi sanookin diplomaattisesti.
Esimerkiksi tietokoneistuminen on ollut Salmen mukaan hyvä
asia. “Ennen ihmisten tiedot saattoivat kadota, nyt heidän
kansionsa löytyy tietokoneelta”, hän sanoo.
Vapaaehtoistyötä
Vaikka Salmi ei enää olekaan aktiivisesti työelämässä,
hänen auttamishalunsa ei ole ehtynyt ja hän on muun muassa
vuodesta 2001 toiminut vapaaehtoisena Suomi-Kodissa. “Molemmat
vanhempani olivat suomalaisia”, hän kertoo. Suomi-Koti
oli siksi hyvää suomea puhuvalle Salmelle luonteva valinta.
Suomi-kodissa hän on muun muassa avustanut hoivaosaston asukkaiden
liikunnassa, vienyt miehiä saunaan sekä osallistunut varainkeräämiseen.
Mihinkäs leopardi pilkuistaan pääsee, voisi joku
ajatella.
Virpi Oinonen, teksti
|
