Etusivulle
Uusin pääkirjoitus
Artikkelit
News in english
Tapahtumia
Yhteystiedot
Kirjakauppa

Tilaukset
Linkit
Lukijoiden mielipiteitä
Hintoja ilmoittelusta

UUTENA TORONTOSSA?
Mitä kaupungin perinteinen suomalaiskenttä voi tarjota tulokkaalle?






 
ARTIKKELI

Suomalaisetko hiljaisia,
amerikkalaiset pintapuolisia?

Nyt se on sitten tutkittu juttu, että suomalaiset vaikenevat monella tapaa ja amerikkalaiset mielellään rupattelevat. Amerikkalaisen MIT:in tutkija Donal Carbaugh on raapaissut pintaa syvemmälle vertailemalla kahden kulttuurin kommunikointieroja ja sitten kirjoittamalla niistä kirjoissaan.
“Puhuvasta” amerikkalaisesta kulttuurista lähtöisin oleva viestintätieteiden professori selittää kiinnostuksensa suomalaiseen hiljaisuuteen:
”Kirjoitettuani vuonna 1989 kirjan Talking American satuin näkemään suomalaisten Jaakko Lehtosen ja Kari Sajavaaran artikkelin The Silent Finn. Tutkittuani yhteisöä missä puhutaan melkein mistä vain, ajattelin että oppisin enemmän asiasta tutkimalla yhteisöä, missä ajoittain hiljaisuutta pidetään kultaisena.”
”Halusin oppia enemmän suomalaisten käytöksestä ja onnekseni sain Fulbright- stipendin Suomeen. Kokemukseni Suomessa ovat olleet minulle hyvin hyödyllisiä ja opettaneet minulle kulttuurien välisten ja kansainvälisten kontaktien dynamiikkaa.”

Tango
Finlandia

Carbaugh aloittaa esityksensä suomalaisesta keskustelusta raflaavasti näyttämällä Morley Saferin televisio-ohjelman Tango Finlandia, osan amerikkalaisesta 60 Minuuttia -lähetyksestä.
Vanhemmanpuoleiset suomalaiset tanssivat kuolemanvakavina iltapäivätansseissaan sanomatta sanaakaan toisilleen. Tämän kirjoittaja seurasi Carbaughin esitystä marraskuussa amerikansuomalaisten FinnFunn-päivillä Worcesterissä lähellä Bostonia.
Näytettyään ohjelman sekä amerikkalaisille että suomalaisille katsojille Carbaugh kirjoitti muistiin näiden reaktiot.
Amerikkalaiset: ”Surullisia ihmisiä jotka eivät osaa ilmaista tunteitaan - Mikä kylmä, kalsea ja yksinäinen paikka - Olen ymmälläni miten koko yhteisö voi elää tuolla tavalla...”
Suomalaiset: ”Me olemme hiljaisia ja tunnemme olomme mukavaksi hiljaisuudessa – Se on mustaa huumoria – Ei ole mitenkään väärin olla yksityisyydestä pitävä henkilö vaikka amerikkalaiset eivät olekaan - Suomalainen hiljaisuus ei tarkoita ikävää, masentavaa tai surullista mielialaa…”
Carbaugh ei ole turhaan viettänyt aikaa Turun, Tampereen ja Jyväskylän yliopistopiireissä haastatellen suomalaisia. Hän kääntää kelkan taitavasti, ja suomalaiset alkavat näyttää vähemmän eriskummallisilta ja amerikkalaiset turhan itsetyytyväisiltä.
Uusimmassa kirjassaan Cultures in Conversation hän kertoo vierailustaan Liisan ja Allun luona. Kahvihetken aikana vieras ja isäntäväki istuivat suuren ikkunan ääressä katsoen äänettöminä lumen peittämälle järvelle. Liisa oli kysynyt: ”Puhutteko te ystävienne kanssa Yhdysvalloissa koko ajan.”

Hiljaisuus osa
suomalaista keskustelua
Carbaughin huomion mukaan hiljaisuus on osa suomalaista keskustelua, täynnä merkitystä, usein kunnioitusta keskustelun toista osapuolta kohtaan. Hän vertaa suomalaista harmonista hiljaisuutta amerikkalaiseen epämukavaan hiljaisuuteen, mikä on yritettävä täyttää keskustelulla. ”Luonteva tapa olla” on hänen epiteettinsä suomalaiselle hiljaisuudelle.
Hän lainaa Markku Koivusaloa, jonka mukaan suomalaisen kirjallisuuden kauneimmat ystävyyden ja rakkauden kuvaukset tapahtuvat yhteisessä hiljaaolossa. Hyvää suhdetta ei kuvaa keskustelu vaan jaetut sanattomat eleet.
Viestintätutkija selittää amerikkalaisen small talkin yleisyyden ja suomalaisen pikkurupattelun puutteen yhteiskuntien erilaisuudella. Suomalaiset tulevat niin homogeenisesta ympäristöstä, että he voivat nähdä ensi silmäyksellä, mikä vastapuoli on miehiään. Minkäänlaista tunnustelua ei tarvita.
Amerikkalainen yhteisö taas on niin monikulttuurinen, että on turvallisinta tunnustella tuntematonta vaarattomalla pikkukeskustelulla.
Carbaugh kertoo myös amerikkalaisesta opettajasta, joka täysin suivaantui suomalaiseen luokkaansa, jossa kukaan ei tehnyt kysymyksiä luennon jälkeen.
Tämä oli tottunut amerikkalaiseen yleisöön, joka on tottunut vapaasti ilmaisemaan itseään ilman mitään rajoituksia.
Suomalaisista itsekeskeiset, henkilökohtaiset huomautukset ovat pintapuolisia. He ovat tottuneet, kunnioituksesta muita kohtaan, käyttämään yleistä aikaa vain hyvin ajateltujen ja muotoiltujen lausuntojen esittämiseen. Heistä amerikkalaiset käyttäytyvät epäkunnioittavasti, äänekkäästi ja pintapuolisesti.
Carbaughin tarkemman tutkimuksen mukaan suomalaisten ujo ja masentava käytös onkin ajattelevaista ja lähimmäistä kunnioittavaa.
Suomalaisten lisäksi Donal Carbaugh on tutkinut muunmuassa Amerikan intiaanien, venäläisten ja japanilaisten tapoja kommunikoida.
Suomalaista lukijaa jää vaivaamaan hänen kirjoissaan vain suomalaissanojen puutteellinen oikeinkirjoitus.

Anneli Lukka,
Montreal

 


 

'